Lihalehti 4 / 2016, Jorma Mattila

Saksa painaa halpatyövoimalla Euroopan lihahintoja pohjille. Palkkataso ei kuitenkaan yksin ratkaise EU-maiden välistä kustannuskilpailua. Myös korkean palkkatason maissa kyetään menestykselliseen vientiin.

Palkkakustannukset nousevat säännöllisesti yhdeksi kärkikysymyksistä liha-alan kilpailukyvystä keskustellessa. Suomalainen elintarviketeollisuus toimii EU-ympäristössä, joten suomalaiset yritykset tarvitsevat menestyäkseen yleiseurooppalaiset toimintaedellytykset.

Lihateollisuudessa palkat ovat vieläkin tärkeämpi kustannuselementti kuin muilla elintarviketeollisuuden aloilla.

• Lihayritysten reaalinen liikevaihto työntekijää kohden jää varsin alhaiseksi. Tästä syystä liha-alan palkkakustannuksilla on vieläkin suurempi merkitys kuin esimerkiksi meijerialalla, jossa lisäarvoa pystytään työntekijää kohden kasvattamaan enemmän, sanoo EU:n maatalouspolitiikkaan ja elintarviketalouteen erikoistunut Luonnonvarakeskuksen professori Jyrki Niemi.

• Meijereissä on automaatio paljon pidemmällä kuin lihateollisuudessa. Maito juoksee putkissa ja prosessien valvonta sekä tuotteiden paketointi ovat pitkälle automatisoituja, tietää Atrian teollisista prosesseista vastaava johtaja Markku Hirvijärvi.

Hallitusohjelmassa on määritelty tavoitteeksi supistaa viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanutta maatalouselintarvikkeiden kaupan alijäämää. Suomeen tuodaan 3,2 miljardin euron arvosta enemmän elintarvikkeita, kuin mitä niitä viedään maasta. Istuvan hallituksen kaudella vientialijäämää on määrä supistaa puolella miljardilla eurolla.

Hallitusohjelman perustelujen mukaan elintarvikeviennin tasoa täytyy saada nostettua, sillä muuten suomalaisessa tuotannossa ei kyetä pitämään kiinni entisen suuruisista volyymeistä. Elintarvikesektorin kilpailukyvystä huolehtiminen on siis Suomen kansallisten etujen mukaista.

Vertailussa saksalainen malli

Tänä vuonna Saksassa teurastetaan toimialan oman arvion mukaan ennätykselliset yli 60 miljoonaa sikaa. Määrä on reilusti enemmän kuin sellaisissa varteenotettavissa lihamaissa kuten Tanska, Alankomaat ja Puola yhteensä.

Saksalainen työsopimusjärjestelmä on mahdollistanut ulkomaalaisen tilapäistyövoiman laajan työskentelyn Saksan lihateollisuudessa erittäin alhaisilla kustannuksilla. Saksan työmarkkinoilla on käytössä yritys- ja jopa tuotantolaitoskohtaisesti määriteltävä työsopimus, werkvertrag.

Määräaikaiseksi tehtävä sopimus on yleinen erilaisissa alihankintatöissä. Valtaosa saksalaisissa teurastamoissa ja lihanleikkaamoissa työskentelevistä ihmisistä on Itä-Euroopan maista kotoisin olevia tilapäisiä vuokratyöntekijöitä. Heidän tavallisimpia alkuperämaitaan ovat Bulgaria, Romania, Serbia, Latvia ja Puola.

Taloustutkimuslaitoksen Hans Böckler Stiftungin mukaan muutamat saksalaiset yritykset laskevat vuokratyöntekijöiden kustannukset henkilöstömenojen asemesta toimintakustannuksiksi. Kun halpa työvoima yhdistetään Saksan lihateollisuuden korkeaan automaation tasoon ja äärimmäisen tehokkaaseen työn organisointitapaan sekä suurten volyymien tuomaan rationalisointietuun, niin tuloksena on Euroopan mittakaavalla ylivoimainen kilpailukyky.

• Se on raju, mutta erittäin tehokas toimintamalli, Atrian Markku Hirvijärvi sanoo.

Vuokratyövoimasta kilpailuetu

Sitä, kuinka merkittävää kilpailuetua saksalaiset lihayritykset halvan vuokratyövoiman käytöllään itselleen saavat, on vaikeaa tarkoilla vertailuluvuilla määritellä. Ratkaisevaa on kulloisenkin tuotantolaitoksen kokonaistehokkuus.

Lihatoimialan viimeaikaiset rakennemuutokset ja yrityskaupat puhuvat selkeää kieltään saksalaisen systeemin eduista. Saksa houkuttelee sijaintinsa valossa myös naapurimaiden lihateollisuutta.

Tanskalainen lihajätti Danish Crown osti neljä vuotta sitten Saksan neljänneksi suurimman, neljän miljoonan sian käsittelyyn vuodessa yltävän sikateurastamon D&D Fleisch GmbH:n. Kaupan yhteydessä tanskalaiset ilmaisivat selkeästi, että heidän tavoitteensa on saada jalansijaa Saksan halpatyövoiman käyttöön perustuvassa toimintamallissa.

Hollantilainen Vion Food Group tuli Saksan markkinoille 12 vuotta sitten kun Vion osti Saksasta suuren joukon teurastamoja. Kaupan kohteena oli Saksan suurimpiin kuluvia lihayrityksiä, kuten Nordfleisch, Südfleisch ja Moksel. Omistajanvaihdosten jälkeen Vion keskitti toiminnan ja sulki kymmenkunta laitosta.

Keskittämällä Vion onnistui luomaan muun muassa Saksan suurimman nautateurastusyksikön. Ylä-Baijerissa Waldkreiburgissa on Vion-ryhmään kuuluva naudanlihan teurastamo, jonka kapasiteetti nousee 150 naudan teurastukseen tunnissa.

• Tuon kaltaista tuotantovauhtia ei Saksassa ole koskaan aikaisemmin nähty, hämmästelee alan konkari, Saksan elintarviketyöntekijöitä edustavan ammattiliiton Nahrung-Genuss-Gaststätten (NGG) lihateollisuudesta vastaava osastopäällikkö Bernd Maiweg.

Lihayritys tilaa teurastajien työn ostopalveluna itäeurooppalaista halpatyövoimaa välittävän vuokratyöyrityksen kautta. Palvelu kilpailutetaan määräajoin samalla tavalla kuin esimerkiksi kauppa kilpailuttaa omien private-label -brändiensä valmistajat. Sopimuksen päätteeksi hinta neuvotellaan uusiksi, ja työvoima vaihtuu uuden hinnan mukaan.

• Saksan mallin etu on siinä, että yleisen kilpailutilanteen toimialalla muuttuessa, pystyy liha-alan yritys kilpailuttamaan käyttämänsä työn hinnan alihankkijoiden välityksellä uudelleen, Markku Hirvijärvi toteaa.

Vuokraväki laajasti käytössä

Vuokratyövoiman käytön laajuus vaihtelee Saksassa yritys- ja tuotantolaitoskohtaisesti. Sen enempää kuin liittovaltion tilastoviranomaisella, työministeriöllä tai työelämän tutkimuslaitoksillakaan ei löydy tarkkoja tietoja ulkomaisen halpatyövoiman käytön yleisyydestä. Edellä mainitut tahot kehottavat kysymään alan ammattiliitolta.

Ammattiliitto NGG arvioi, että Saksan surimman lihayrityksen, eli Tönnies Lebensmittel GmbH:n teurastamoissa ja lihanleikkaamoissa 80 prosenttia työvoimasta lukeutuu itäeurooppalaisiin halpatyöntekijöihin. Hollantilaisen Vion Food -ryhmän Saksan laitoksilla vastaava osuus on arviolta 50 prosenttia. Samoin on asian laita Wesfleischin tehtailla. Neljäs suuri toimija Saksassa on tanskalainen Danish Crown, jonka työsuoritteista tapahtuu 80 prosenttia itäeurooppalaisen vuokratyövoiman turvin.

• Yleisesti ottaen voidaan siis sanoa, että Saksan suurimpien teurastamoiden ja leikkaamoiden töistä reilusti yli 50 prosenttia tehdään ulkomaisten vuokratyöntekijöiden voimin, tiivistää NGG:n osastopäällikkö Maiweg.

Kustannusketjua on kiinnostavaa seurata edelleen – se johtaa nimittäin saksalaisen lihanviennin menestyksen ytimeen.

Neljän suurimman liha-alan yrityksen markkinaosuus Saksassa on noin 60 prosenttia sianlihan teurastuksesta ja lihanleikkuusta. Vuonna 2016 tämä merkitsee 36 miljoonaa sikaa. Puolet näistä, eli 18 miljoonan sian liha jatkaa matkaansa Saksasta edelleen vientiin, EU:n ja maailman markkinoille.

Työmies on palkkansa ansainnut

Teurastamo laatii yrityskohtaisen alihankintasopimuksen vuokratyöfirman kanssa. Sama firma on usein myös tuonut romanialaiset EU:n vapaan työvoiman liikkuvuuden sallimissa puitteissa kotimaastaan Saksaan töihin. Vuokratyöfirma majoittaa miehet tavallisesti yhteismajoitukseen, usein kolme, viisi, jopa kahdeksan miestä samaan huoneeseen.

Sopimuksen mukaan siis jokainen romanialainen työntekijä teurastaa sian saksalaiselle yritykselle hintaan 1,02 euroa. Onko tämä paljon vai vähän saksalaiseen yleiseen kustannustasoon nähden?

• Tämä on järjettömän halpa hinta. Jos maksat kunnolliset saksalaiset taulukkopalkat, niin tarvitset miltei kaksinkertaisesti tuon summan, Maiweg huokaa.

Hintoja ei voi suoraan verrata suomalaiseen palkkajärjestelmään. Suomen elintarviketyöläisten liiton (SEL) liittosihteeri Henri Lindholm arvioi, että vastaava verrokkisumma sikojen teurastuksessa Suomessa olisi noin kolme euroa.

Nautateurastamoissa saksalaisten työntekijöiden palkat liikkuvat 10 euron paremmalla puolella nautaa kohden. Romanialaiset tekevät saman työn kuudella eurolla.

Mutta ei se Saksakaan paratiisi ole…

Saksan lihateollisuuden toimintatapaa tai koko elintarvikesektorin todellista luonnetta ei kuitenkaan voi käsittää tutkimalla ainoastaan vuokratyövoimalla alas painettuja palkkakustannuksia.

Saksan elintarvikemarkkinat ovat eurooppalaisittain erittäin kilpaillut. Niin meijeri-, panimo-, liha- kuin leipomoteollisuudessa toimii suuri joukko keskisuuria ja pieniä yrityksiä.

Toimialat ovat pysyneet suhteellisen hajanaisina. Dominoivan markkina-aseman saavuttaminen Saksan suurilla markkinoilla on erittäin vaikeaa.

• Saksa on niin kilpailtu markkina, että saksalaisen elintarviketeollisuuden voittoprosentit ovat jääneet Euroopan kehnoimmiksi, sanoo professori Niemi.

Vähittäiskaupan halpamyyntikonsepti, hard-discounter on keksitty nimenomaan Saksassa. Tämän kauppatavan menetelmät ovat juurtuneet syvälle Saksan elintarvikeketjun eri osiin.

Avainsana on kilpailuttaminen. Esimerkiksi Lidl ja Aldi kilpailuttavat tavarantoimittajia jatkuvasti. Hintapaine on äärimmäisen kova. Laadusta ei voi tinkiä, koska saksalaiset kuluttajat ovat erittäin vaativia asiakkaita.

• Huippukovassa kilpailussa voiton puolelle selvinneillä saksalaisilla elintarvikeyrityksillä on siten myös äärimmäisen kova kustannuskilpailukyky. Ne ovat joutuneet kehittämään kustannustehokkuutensa äärirajoille. Ja siten ne pystyvät kilpailemaan hinnoilla koko Euroopassa, luonnehtii Niemi.

Saksan elintarvikekaupan kilpailun kovuudesta todistaa esimerkiksi se, että edes yhdysvaltalainen halpahallijätti Wallmart ei onnistunut tunkeutumaan Saksan markkinoille. Walmartin yritys tulla Saksaan kesti kymmenkunta vuotta, ja päättyi vuonna 2006. Maailmanlaajuiset meijeriteollisuuden jättiyritykset Nestle ja Unilever sijoittivat huomattavia summia Saksan meijeriteollisuuteen. Ne kärsivät lopulta tappion ankarassa kilpailussa joutuen vetäytymään Saksan markkinoilta.

Vienti vetää

Yksi selittäjä Saksan lihateollisuuden ennätysvauhtiin löytyy maailmanmarkkinoiden hyvästä vientikysynnästä. Kiina säätelee maailmanmarkkinoiden kysyntää jatkuvasti voimistuvalla painolla.

Kiinan talouden hidastunut kasvu on on heikentänyt sianlihan kysyntää. Samaan aikaan maan oma lihantuotanto on alentunut.

Maailmanmarkkinoiden johtavat tutkimuslaitokset, alankomaalaisen finanssilaitos Rabobank

sekä Yhdysvaltain maatalousministeriö (USDA) arvioivat kuitenkin, että Kiinan oma sianlihantuotanto vähenee voimakkaammin kuin mitä sianlihan kulutus laantuu. Kiinalaisen sianlihan kuluttajahinta vuoden 2016 maaliskuussa 28 prosenttia korkeampi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Hollannin malliin

Ajatus siitä, että jossakin EU-maassa vallitseva korkea palkkataso estää maassa toimivan lihateollisuuden menestyksen kansainvälisessä kilpailussa ei ihan sellaisenaan pidä paikkaansa.

Vertailtaessa EU-maiden laajuisesti liha-alan yritysten ja pakkakustannuksia niiden liikevaihtoon, kiinnittyy huomio Alankomaiden kaikkein alhaisimpaan prosentuaaliseen suhdelukuun 4,65.

Saksan vastaava suhdeluku on siis 7,83 ja Suomen 11,96. Tämä siitäkin huolimatta, että Alankomaat kuuluu EU:n korkean palkkatason maihin.

• Jos teollisuus pystyy jalostamaan lihasta sellaisia tuotteita, joista maksetaan paremmin, niin sehän pienentää palkkakustannusten osuutta liikevaihdosta. Tämä siitäkin huolimatta, että palkkojen absoluuttinen taso on korkea, sanoo professori Jyrki Niemi.

Niemen mukaan esimerkkinä voidaan käyttää maitoteollisuutta. Raakamaidosta saadaan valtava määrä erilaisia pitkälle jalostettuja tuotteita. Maidonjalostuksessa tuotekehitys on mennyt paljon pidemmälle kuin esimerkiksi lihapuolella.

• Kyllä kuluttaja on valmis maksamaan tuotteista paljon kovempaakin hintaa. Maitomarkkinoilla tämä on nähty hyvin vahvasti. Kuluttajat maksavat kaksin-, jopa kolminkertaisen hinnan siihen perustuotteeseen verrattuna, jos heille on esitetty perusteet siitä, että tuotteessa on jotain erityistä lisäarvoa, sanoo Niemi.

Hollantilaisen lihateollisuuden kustannusrakenne ei ihan sellaisenaan ole vertailukelpoinen Suomen kanssa – liharaaka-aineen markkinat toimivat jossain määrin toisella tavalla.

• EU-maissa vallitsevat tällä hetkellä ostajat markkinat. Eli jos liha-alan yritystä ei ole sidottu alkutuotantoon, niin se pystyy ostamaan erittäin halpaa raaka-ainetta. Ja silloin näyttää siltä, että yrityksen tuotteiden jalostusarvo on aivan mahtava, sanoo Markku Hirvijärvi.

• Esimerkiksi hollantilainen lihaa jalostava yritys on saattanut ostaa raaka-aineensa 2-3 euroa kiloa kohden halvemmalla sisäänostohinnalla verrattuna sellaiseen yritykseen, joka on sidottu lihan tuottamiseen alkutuotannosta lähtien. Ja se maksaa lihasta sellaisen hinnan, minkä maatilat elääkseen tarvitsevat, täydentää Hirvijärvi.

Osa hollantilaisten alhaisesta työvoimakustannusten osuudesta suhteessa liikevaihtoon saattaa johtua myös onnistuneesta tuoteyhdistelmästä.

• Tuotemixissä voi olla esimerkiksi kuluttajapakattu ulkofile, johon on lisätty mausteet valmiiksi. Tai hollantilaisfirma tekee ehkä kypsiä tuotteita ja hienompia makkaroita. Kaupan ja tuotevalikoiman rakenne on siis säädetty sellaiseksi, että edullinen raaka-aine tulee muualta ja lihan jalostava yritys keskittyy tekemään yksinomaan sitä korkeamman lisäarvon tuotetta, pohtii Hirvijärvi.

Hollantilaisissa yrityksissä työn kustannukset jäävät liikevaihtoon verrattuna alhaisiksi kenties sen vuoksi, koska alkutuotannon sekä teurastuksen ja leikkuun osuus on liikevaihtoon pienempi kuin vertailukohteena olevissa EU-maissa.

Työvoimakustannusten osuus Alankomaiden lihayritysten liikevaihdossa näyttää vastaisuudessakin pysyvään alhaisella tasolla.

• Myös alankomaiden lihateollisuudessa on edullisen vuokratyövoiman käyttö lähtenyt voimakkaaseen kasvuun. Tietojemme mukaan jo suurin osa uudesta työvoimasta pestataan vuokratyön välittäjien kautta, sanoo SEL:n liittosihteeri Henri Lindholm.

Tanskassa valmiit kanavat vientiin

Tanska on yksi eurooppalaisen lihateollisuuden ja lihan viennin suurmaista korkeasta palkkatasosta huolimatta.

• Tanskassa on lihateollisuus koko kansantalouden kannalta äärettömän tärkeä teollisuuden ala, ja tämän vuoksi Tanskassa ovat liha-alan palkat olleet todella korkealla, kommentoi SEL:n Henri Lindholm.

Tanskalaisilla lihayrityksillä on Eurostatin tietojen perusteella laskettu prosentuaalinen suhdeluku palkkakustannusten ja liikevaihdon kesken suunnilleen yhtä korkea kuin Suomessa.

• Tanskalla on viennissä vahvat perinteet. Sen lihatuotteet tunnetaan maailmalla hyvin ja niillä on valmiit kanavat vientiin, pohtii professori Jyrki Niemi

Niemi muistuttaa, että myös Suomessa on keskusteltu markkinoiden avaamisesta Kiinaan jo kymmenen vuoden ajan.

• Asiassa ole kuitenkaan tapahtunut kauppoja tai tuotteiden hyväksyntää. Eikä oikeastaan yhtään mitään. Tanskalaiset ovat sen sijaan toimineet Kiinan markkinoilla jo pitkän aikaa, Niemi muistuttaa.

Tanskan menestys maailmalla ei kuitenkaan lepää pelkkien kaupan perinteiden varassa. Maassa on vahva traditio myös lihabisneksen automaatiossa. Tanskalaiset ovat kyenneet nostamaan automaatiotasoa myös yleensä vaikeasti rationalisoitavassa lihanleikkuussa.

Esimerkiksi Danish Crown on keskittynyt nimenomaan teurastus- ja leikkuuliiketoimintoihin.

Se on jättänyt jalostuksen ja makkaran valmistuksen vähemmälle huomiolle.

• Tanskalaisten vahvuus on ruhonarvoperusteiset saantoprosentit. Heillä on ruhon hyötysuhde tuntuvasti parempi kuin muilla. Tanskalaisilla ovat saantoarvot ruhosta todella tarkkaan laskettuna. Sisäfilettä ja ulkofilettä tulee juuri se oikea prosentti mitä kuuluukin tulla, Atrian Markku Hirvijärvi tietää.

• Tässä suhteessa Tanskassa toimitaan paremmin kuin useimmissa muissa maissa. He pystyvät myymään koko sian ympäri maailmaa.

Atria on vastikään tilannut nimenomaan Tanskasta yhtiön uuden leikkaamon laitteet.

Meneillään olevalla 36 miljoonan investoinnilla Atria rakentaa Nurmoon 4500 neliömetriä

uutta leikkaamotilaa sekä uudistaa vanhat tuotantotilat. Investoinnin keskeinen elementti on maailmanmitassakin ainutlaatuinen automaatioteknologia.

Työvoimaintensiivisyys – palkkojen osuus liikevaihdosta

Työvoimakustannusten kansainväliseen vertailuun yritystaloudessa ei olemassa yhtä ja kattavaa mittaria.

EU:n tilastoviranomainen ei esimerkiksi tee näin tiheää kansainvälistä vertailua työvoimakustannusten osuudesta kunkin toimialan arvonlisäyksessä. Työn sivukulujen, kuten sosiaalivakuutuskulujen osuus vaihtelee maittain hyvinkin paljon. Yksi neutraaleimmista mittareista on palkkakustannusten vertaaminen toimialan yritysten liikevaihtoon.

Toinen mahdollisuus voisi olla vertaaminen tuotannon bruttoarvoon. Näiden kahden suhdeluvun välillä ei vertailussa maiden kesken käytännössä ole kuitenkaan suurta eroa.

Tässä taulukossa on päädytty määrittelemään Eurostatin uusimpien lukujen perusteella kuinka työintensiivistä teurastus ja lihanjalostus kussakin EU-maassa on. Työntekijöiden lukumääriä ei ole laskettu mukaan. Laskentatavan ovat tarkastaneet Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Tilastokeskuksen asiantuntijat.

Suoraa linkkiä yritysten kannattavuuteen ei tällaisella vertailulla saa näkyviin. Korkeiden palkkojen maissa tuottavuus on usein samalla parempi.

Luxemburg poikkeaa tässä vertailussa muista valtioista. Luxemburgin kohtuuttoman suuri prosentuaalinen vertailuluku 33,5 selittyy sillä, että maassa maksetaan EU:n huippupalkkoja liitettynä mahdollisimman alhaisiin työn sivukuluihin. Mukana listassa on myös maita, joissa lihateollisuuden työpaikkojen määrä on mitättömän pieni. Luxemburgin ohella 1500 liha-alan työpaikan rajan alapuolelle jäävät myös Kypros ja Malta.

Suomessa liha-alalla työskenteli vuonna 2014 aikana 9011 henkilöä. Kaikkiaan teurastuksen ja lihanjalostuksen piirissä työskentelee 28 EU-maassa noin 924 900 ihmistä.

Teurastuksen ja lihanjalostuksen palkkojen osuus yritysten liikevaihdosta

Palkkakustannusten prosentuaalinen osuus liikevaihdosta EU-maissa, 2014

Lähde: Eurostat, Medienagentur Mattila Press AG.

Saksan tie ei ole Suomen tie

Suomalaisen lihateollisuuden pitäisi kyetä kilpailemaan tasavertaisesti EU-ympäristössä sekä mielellään myös maailmanmarkkinoilla. Lihatalojen kommenteista päätellen kumpikaan ei toteudu.

Mikä neuvoksi EU:n maatalouspolitiikkaan ja elintarviketalouteen erikoistunut Luonnonvarakeskuksen professori Jyrki Niemi?

• Kun lihataloilta kysyy, niin ensimmäisenä ne nostavat esiin työvoimakustannukset. Viennin esteenä pidetään sitä, että työvoimakustannukset ovat liian korkealla tasolla.

• Kiinnostavaa tässä on, että työvoimakustannuksissa ei Suomi voi kilpailussa pärjätäkään. Kilpailukyvyn täytyy perustua tuotteiden jalostusarvoon. Esimerkiksi Tanskalla ja Hollannilla on pitkä historia vientikaupassa. Viennissä ovat suuryritysten ohella myös keskisuuret yritykset vahvasti mukana. Tanskassa lihatuotteiden vienti on normaali toimintatapa.

Suomalainen perinne menee Niemen mukaan siten, että on ikään kuin jouduttu viemään siinä tilanteessa kun kaikkea lihaa ei ole saatu menemään kotimaan markkinoille. EU-jäsenyyden aikana tuonti Suomeen on merkittävästi kasvanut.

• Suomesta puuttuvat Tanskan ja Hollannin tapaiset vientikaupan perinteet, yritysten taustatuki ja viennin toimintatapojen tuntemus, Niemi toteaa.

Kuinka oleellista kilpailuetua joidenkin maiden liha-alan yritykset saavat siitä, että ne käyttävät halpaa vuokratyövoimaa?

• Kyllä sillä varmaan on oma merkityksensä etenkin bulkkituotteiden tapauksessa. Minun nähdäkseni tätä asiaa korostetaan kuitenkin liiaksi. Ei voi olla suomalaisen elintarvike- tai lihateollisuuden tie, että me pudotamme absoluuttiset kustannukset mahdollisimman alas ja olisimme sitä kautta kilpailukykyisiä.

• Ei Saksan tie voi olla meidän tiemme. Emmekä me koskaan voi päästä samalla kustannustasolle Saksan kanssa. Minusta nämä Saksan alhaiset kustannukset tulevat esiin liian korostuneesti. Kyllä maailmalla myydään lihatuotteita hyväänkin hintaan, kunhan niille on osattu luoda hyvin brändejä, ja tuotteille on saatu kuluttajan silmissä lisäarvoa.

Mikä sitten ihan käytännön ohjeeksi? Suomalaisen marketin maitohylly on valikoiman ja jalostettujen tuotteiden rikkauden ansiosta miltei matkailunähtävyys. Mikä voisi olla liha-alan vastaus?

• Ei lihapuolella voi mennä ihan samantyyppiseen toimintaan kuin maidossa, mutta kyllä sielläkin mahdollisuuksia on. Esimerkiksi snack-ruoissa lihan arvo on paljon korkeampi kuin perustuotteissa. Näin on myös kaikissa jalostetuissa ja suoraan uuniin laitettavissa ruoissa, kuuluu professori Niemen resepti.