29.9.2022
Perinteinen Aito saunapalvikinkku sai EU-nimisuojan
Neljän vuoden odottelun jälkeen asia on varma – suomalaisessa savusaunassa palvattu perinteinen saunapalvikinkku pääsi viimein EU:n nimisuojattujen tuotteiden joukkoon.
Alkuvuodesta 2017 suomalaisia puhututti Euroopan unionin asetus, joka uhkasi lopettaa perinteisen saunapalvin valmistamisen. Uhan taustalla oli asetus tiukentuneista elintarvikkeiden PAH-yhdisteiden enimmäismääristä. Suomi haki kuitenkin niin sanottua pysyvää poikkeuslupaa perinteisesti savustettujen liha- ja kalatuotteiden PAH-pitoisuuksien raja-arvoihin, ja lupa heltisi muutamaa vuotta myöhemmin.
29.9.2022 sai päätöksensä Saunapalviyhdistys ry:n edistämä EU:n nimisuoja-asia, joka suojaa nyt perinteisesti palvattua kinkkua kriteerillä ”tuotanto ja valmistus perinteisellä maantieteellisellä alueella”, kun Euroopan komissio näytti viimein vihreää valoa suomalaisten hakemukselle. Päätös koskee nimeä Aito saunapalvikinkku / Äkta basturökt skinka ja tarkasti määriteltyä perinteistä valmistusmenetelmää.
– Tuntuu hyvältä. Prosessi on ollut pitkä, yli neljän vuoden mittainen, ja nyt se on sitten varmaa. Nimisuoja on merkittävä asia suomalaiselle ruokakulttuurille, Saunapalviyhdistyksen puheenjohtaja Jarkko Mattila hymyilee tyytyväisenä.
Valtioneuvoston mukaan EU:n nimisuojajärjestelmän tarkoituksena on suojata elintarvikkeita ja maataloustuotteita vakiintuneen nimen väärinkäytöltä ja huokeammilta väärennöksiltä. Kuluttajalle suojaus on tae siitä, että tuotteen alkuperä tunnetaan. Suojausjärjestelmiä on kolme erilaista, joissa suojattu alkuperänimitys (SAN) sekä suojattu maantieteellinen merkintä (SMM) suojaavat tuotteen tuotannon ja valmistuksen sen perinteisellä maantieteellisellä alueella. Kolmas järjestelmä (APT) suojaa tuotteen perinteisen valmistusmenetelmän.
Aiemmin vastaavan suojatun maantieteellisen merkinnän nimisuojan ovat suomalaistuotteista saaneet Kainuun rönttönen (marjapiiras), Puruveden muikku, Suomalainen Hedelmälikööri/Marjalikööri ja Suomalainen Vodka.
Suojattu alkuperänimitys (SAN) on myönnetty Lapin Poron lihalle, Lapin Poron kuivalihalle, Lapin Poron kylmäsavulihalle, sahdille ja Kitkan viisaalle (muikku). Aito perinteinen tuote (APT) merkkiä saavat käyttää kalakukko ja karjalanpiirakka.
Aidon saunapalvikinkun nimisuoja-asiaa on viety eteenpäin Saunapalviyhdistyksen toimeksiannosta myös elintarvikealan asiantuntijayrityksessä Foodwest Oy:ssä. Foodwest Oy:n Markku Niemistö kertoo tuotteen ja sen maantieteellisen tuotantoalueen välisen syy-yhteyden perustuvan suomalaiseen tietotaitoon savustaa liha leppäpuun haloilla savusaunassa.
Tämä erityinen valmistustapa on voimakkaasti sidoksissa suomalaiseen saunakulttuuriin, mikä erottaa sen muista maista sekä muiden savustetuista tuotteista. Suomalaisissa saunoissa on perinteisesti peseytymisen lisäksi parannettu maailmaa: imelletty maltaita, kuivattu pellavia, pesty pyykkiä, kupattu ja hoidettu terveyttä. Koska suola on ollut aikoinaan kallis sekä arvokas tuontituote, ovat kekseliäät suomalaiset myös parantaneet lihatuotteittensa säilyvyyttä savusaunan savun avulla.
Saunapalvaus alkoi Suomessa 1800-luvulla lihan kotipalvauksena. Suolatut lihat savustettiin lämpimässä saunassa ja lopputuloksena oli pinnaltaan kuivahko ja voimakkaasti savunmakuinen tuote. Palvaamiseen käytetyt saunat olivat kokonaan puuta ja niissä oli kivikiukaat. Lämmitykseen käytettiin yksinomaan lehtipuuta ja varsinkin leppähalot antoivat palvatulle lihalle sen ominaisaromin. Leppähaloista ei tingitä edelleenkään, ja koko valmistusprosessi mukailee vanhoja perinteitä. Saunassa kypsynyt tuote poikkeaa muista palvikinkuista makunsa, arominsa ja rakenteensa puolesta. Perinteisesti palvatun kinkun rakenne on tyypillisesti hieman kuivahko, mutta kuitenkin suutuntumaltaan mehukas.
Lista suomalaisista perinnepalvareista löytyy Lihakeskusliiton verkkosivuilta. Lihakeskusliitto kuitenkin huomauttaa, ettei lista ole täydellinen, ja mikäli siinä havaitaan puutteita / virheitä, korjataan listaa mielellään.
Lisätietoja asiassa antavat:
Saunapalviyhdistys ry:n puheenjohtaja Jarkko Mattila puh. 050 54 19 561 / jarkko.mattila@palvimestarit.fi
Toimitusjohtaja Tero Sivula puh. 040 539 9321 / tero.sivula@veljeksetmattila.fi
Saunapalviyhdistys ry:n sihteeri, Lihakeskusliitto ry:n toimitusjohtaja Mari Hannuksela puh. 040 515 1379 / mari.hannuksela@lihakeskusliitto.fi.
Kuvapyynnöt: mari.hannuksela@lihakeskusliitto.fi