Lihateollisuus työnantajana: Rakkaudesta kirjoittamiseen

Tiedeviestintää, tiedejournalismia, viestinnän opetusta ja käännöstöitä. Lietolaisen Marjatta Sihvosen meriittilistassa tiede ja kirjoittaminen kulkevat useimmiten käsikädessä. Biologiasta filosofian maisteriksi itsensä lukeneelle nuorelle Sihvoselle tutkijan ura olisi ollut selvin vaihtoehto, mutta väitöskirjasuunnitelmat vaihtuivatkin toisenlaisen kirjan kirjoittamiseen.

− Kirjoitinkin väitöskirjan sijasta lapsille tietopohjaisen satukirjan. Vesisatu-niminen kirja kertoo kotimaisten lampien ja makeiden vesien eliöstöstä. Kirja syntyi halusta kertoa omien vesistöjemme ötököistä, joita suomalaiset lapset eivät tunne. Savannien eläimistä kyllä riittää kirjoja, mutta kotimaan omia ötököitä ei tunneta.

Tieto ja siitä kirjoittaminen onkin määrittänyt vahvasti Sihvosen uraa, johon on mahtunut muun muassa tiedottajan pesti Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa. Siellä Sihvonen tutustui tutkijamaailmaan ja sai vahvan käsityksen siitä, mitä tutkimuksessa tehdään ja mitkä ovat sen trendit ja haasteet.

Liha ja ruoka -lehteen (silloin nimellä Lihalehti) Sihvonen kirjoitti ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten.

− Ensimmäinen juttuni käsitteli muistaakseni sianlihan menekkiä ja sen hinnan kehitystä, ja siinä oli haastateltavana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen professori Jyrki Niemi.

Tuon jutun jälkeen Sihvosen kynästä on syntynyt Liha ja ruoka -lehteen monta juttua, ja Sihvoselle liha-ala on tarjonnut tavattoman mielenkiintoisen aihealueen, josta tuntuu riittävän opittavaa kerta toisensa jälkeen.

− Olen monesti miettinyt, että onneksi lähdin kirjoittamaan alasta. Liha on nykykeskustelujen ytimessä ja siinä risteytyy ympäristö, elintapojen muutos, ihmisten identiteetti, teknologian kehitys − ihan kaikki. Sen ympärillä tapahtuu hirveän mielenkiintoisia asioita.

Kaksi aihepiiriä ylitse muiden

Liha-alalla Sihvosta kiinnostaa erityisesti keinolihan kehitys ja alkutuotannon ympäristöasiat. Ensimmäiseen mainituista liittyy yksi Sihvosen mieleenpainuvimmista jutuista Liha ja ruoka -lehdessä.

− Keinolihan kehitys on kiinnostanut minua aina. Muutama vuosi sitten kävin Hollannissa tapaamassa keinolihan kehittäjää, tutkimusprofessori Mark Postia ja kirjoitin siitä jutun Lihalehteen. Post oli esitellyt ensimmäisen keinolihasta valmistetun hampurilaisen Lontoossa vuonna 2013, jolloin hampurilaisella oli hintaa huimat 300 000. Naudan kantasoluista laboratoriossa kasvatettu pihvi oli maistunut lihalta, mutta se oli ollut kuivahkoa.

− Post oli Euroopan ja maailmankin ensimmäisiä keinolihan kehittäjiä, mutta nyt hänen tuotteelleen on jo useita kilpailijoita. Vähän aikaa sitten Singaporessa hyväksyttiin ensimmäiset keinolihasta tehdyt kananugetit kaupan hyllylle. Niiden valmistajana on amerikkalaisyritys Eat Just.

Tutkimukseen liittyy myös toinen Sihvosen lempilapsista. Sihvonen kertoo, että lihan alkutuotannon ympäristöasioissa on ollut viime aikoina valtavaa kehitystä, mutta valitettavan usein näistä edistysaskeleista ei kirjoiteta missään.

− Suomessakin liha-alan ympäristöasioita kehitetään koko ajan vahvasti, mutta niistä ei kerrota missään. Harmittavan usein media keskittyy hyvin mustavalkoiseen keskusteluun, jossa liha nähdään vain pahana. Tosiasiassa alalla on paljon huippututkimusta, esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Johanna Vilkin tutkimukset naudasta. Johannan kanssa olemme puhuneet vähäpäästöisestä lehmästä, jonka metaanipäästöjä voidaan vähentää jalostuksella ja ruokinnalla. Tästä olen pari kertaa Lihalehteen kirjoittanutkin.

Eikä alan kehittäminen suinkaan rajoitu pelkästään tutkijoiden työhuoneisiin. Sihvoselle monet juttukeikkojen yritysvierailut ovat opettaneet, miten paljon ja intensiivisesti tuote- ja teknologiakehitystä tehdään itse liha-alan yrityksissä.

Olen monesti miettinyt, että onneksi lähdin kirjoittamaan alasta. Liha on nykykeskustelujen ytimessä ja siinä risteytyy ympäristö, elintapojen muutos, ihmisten identiteetti, teknologian kehitys − ihan kaikki. Sen ympärillä tapahtuu hirveän mielenkiintoisia asioita.

Toimittajan työstä

Edellä kuvatun kaltaisissa asioissa piilee Sihvosesta toimittajan työn suola. Tärkeintä on tuoda ihmisten tietoon merkityksellisiä asioita.

− Minulle kirjoittaminen on ollut aina se juttu. Etsin alati kiinnostavia aiheita, joista haluaisin kirjoittaa. Paras kiitos tulee siinä, kun pääsee nostamaan julkiseen keskusteluun tärkeitä aiheita, sellaisia joista ei ehkä muuten kuultaisi.

Kiinnostavan työn varjopuoleksi Sihvonen mainitsee jatkuvan epävarmuuden, jota varsinkin freelancetoimittajan on opittava sietämään tavalla tai toisella. Varsinkin nyt koronan aikana ostajat ovat olleet varovaisempia ja odottavalla kannalla, eikä uusia projekteja niin vain polkaista käyntiin.

− Tästä työstä täytyykin pitää paljon, että se on mielekästä. Minulle, joka ei pysty olemaan kirjoittamatta, tämä on kutsumusammatti. Toivottavasti toimittajan ammatti saisi jossain vaiheessa hiukan enemmän arvostusta, sillä itse koen ammattilaisen kirjoittaman ja tarkistaman tiedon todella tärkeäksi valeuutisten maailmassa. Toimittajan työtä on pitkään vaikeuttanut halvalla ja nopeasti -ilmiö, mutta ehkä siinä on nyt pahin vaihe jo ohi. Uskon, että hyvälle journalismille on tilausta myös jatkossa.

Teksti ja kuva: Niina Jormanainen