
Lihateollisuus työnantajana: Kone- ja materiaalikauppiaalle jokainen päivä on iso onnistuminen
Reilusti viime vuosina kasvaneen Finnvacumin toimitusjohtaja Christer Weckström luottaa pitkiin asiakassuhteisiin ja kovaan työhön. Finnvacumin valtteja kovasti kilpailulla konealalla ovat iso, oma huolto-organisaatio, pitkä kokemus, hyvät päämiessuhteet sekä kattavat linjakokonaisuudet, joihin asiakas vielä saa samasta talosta pakkausmateriaalitkin.
Korona-aika on kohdellut kone- ja materiaalitoimittajaa Finnvacumia hyvin. Finnvacum Group Oy Ab kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan liki 10 prosenttia ja teki yrityksen 56-vuotisen historian ennätysliikevaihdon, 26,8 miljoonaa euroa. Mitä menestyksestä ajattelee Finnvacumin osaomistaja ja toimitusjohtaja Christer Weckström?
− Hyvään tulokseen on varmasti monta syytä. Toimitamme koneita ja materiaaleja pääasiassa elintarvike- ja valmisruokateollisuuden tarpeisiin, ja koronan aikana näiden alojen pakkaaminen kasvoi kovasti. Se näkyi myös meillä myönteisesti.
Mutta on kasvuun muitakin syitä. Weckström kertoo, että konekauppa elää trendien ja investointisyklien mukaan. Näissä sykleissä Finnvacum on vahvoilla, sillä yritys toimittaa koneita sekä prosesseihin että pakkaamiseen.
− Kun yritykset investoivat yhtenä vuonna prosessiin ja toisena pakkaamiseen, niin pääsemme kahteen eri sykliin mukaan. Lisäksi Finnvacumin materiaalikauppa tuo vielä oman lisänsä, ja se kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä liikevaihdosta tulee 60 % koneista ja laitteista ja 40 % pakkausmateriaaleista. Tavoitteemme on, että tulevaisuudessa suhteet olisivat tasan.
Finnvacumilla on satsattu viime vuosina materiaalipuolelle. Tulevaisuudessa on tavoitteena, että liikevaihdosta puolet tulee materiaaleista ja puolet koneista.
Finnvacumin monomuovi sai tunnustusta
Lähiaikoina Finnvacumissa onkin satsattu paljon materiaalikauppaan, jota juuri nyt myllertävät pyrkimykset muovin vähentämiseen sekä uudet kierrätysvaatimukset.
− Muovikeskustelu ja kiertotalous kehittävät koko ajan materiaaleja, ja olemme lähteneet tähän isosti mukaan. Olemme ottaneet haasteen isona mahdollisuutena. Tuomme maailmalta esimerkiksi viimeisimpiä monomateriaaliuutuuksia, joilla elintarvikepakkauksista saadaan täysin kierrätettäviä.
Finnvacumin täysin kierrätettävä monomuovi sai tänä vuonna myös tunnustusta Lidlin Pakkaustarinoita-kilpailussa, jossa se voitti oman luokkansa. Raati kehui monomuovin edistävän merkittävästi kiertotaloutta ja sopivan moniin tuoteryhmiin, kuten makkaroiden, jauhelihan ja valmisruoan pakkaamiseen. Erittäin huomionarvoista myös oli, että monomuovista valmistetut flowpack-pakkaukset vähentävät muovin määrää jopa 70 prosentilla, jolloin kotitalouksien jätemäärä vähentyy.
− Materiaalikauppa on tällä hetkellä sekä todella haastavaa että innostavaa. Pitää etsiä uusia materiaaleja, jotka täyttävät esimerkiksi kierrätysvaatimukset, mutta sopivat teollisuuden koneisiin. Oma lukunsa on myös se, että materiaalien raaka-ainehinnat ovat kallistuneet vuoden aikana 100 %.
Materiaalien kallistumisen lisäksi alaa kurittaa sekä kontti- että komponenttipula.
− Pitää antaa kaikkensa myyntityössä. Työtunteja ei lasketa, mikä tietysti kuuluu yrittäjyyteen. Itse olen antanut tälle yritykselle kaiken aikani, joskus ehkä liikaakin.
Kiltti toimitusjohtaja
58-vuotias Christer Weckström on tehnyt koko työuransa Finnvacumissa. Mies muistelee, että kun hän aloitti Finnvacumissa tuoreena kauppatieteiden maisterina vuonna 1987, yrityksen liikevaihto oli tuolloin 5 miljoonaa markkaa. Aluksi Wecksröm keskittyi pelkästään talousasioihin talouspäällikön tittelillä, mutta sitten koneet tulivat pikkuhiljaa mukaan.
Weckströmin rooli on kasvanut Gunnar Forssin perustamassa Finnvacumissa vähitellen, ja hän on Forssin perheen lisäksi ainoa ulkopuolinen omistaja perheyrityksessä.
− Kyllä Gunnar on ollut minulle suuri oppi-isä. Erityisesti olen oppinut häneltä joustavuutta ja peräänantamuutta. Naurankin joskus, että olen viettänyt Gunnarin kanssa enemmän aikaa kuin oman perheeni.
Toimitusjohtajana Weckström on ollut Finnvacumissa vuodesta 2009 asti. Toimitusjohtajana mies on omien sanojensa mukaan kiltti, joskus ehkä liiankin kiltti.
− Ja olen hyvä kuuntelija. Mutta siitä olen tarkka, että pidetään se, mitä on sovittu.
Kasvuyrityksessä ei työtunteja lasketa
Vuosien varrella Finnvacum on kasvanut reilusti. Tällä hetkellä Finnvacumin Suomen konttorilla työskentelee yli 50 ihmistä, tytäryhtiössä Ruotsissa on 15 työntekijää.
− Ruotsissa Finnvacumilla on vielä paljon kasvupotentiaalia, Weckström sanoo.
Weckström painottaa, ettei menestys tule omin päin vieraaksi, vaan kasvu vaatii jatkuvaa työtä, jota tehdään voimia säästelemättä.
− Pitää antaa kaikkensa myyntityössä. Työtunteja ei lasketa, mikä tietysti kuuluu yrittäjyyteen. Itse olen antanut tälle yritykselle kaiken aikani, joskus ehkä liikaakin.
Konekauppa vaatii Weckströmin mukaan myös aimo annoksen kärsivällisyyttä. Isompien linjastojen myynti on hidasta hommaa ja voi viedä kuukausia, joskus jopa vuosia. Tällöin on sanomattakin selvää, miten tärkeää on, ettei henkilökunta vaihdu usein.
− Ja kyllä konekauppa vaatii nöyryyttä. Palvelutyössä pitää kuunnella, mitä asiakas haluaa. Paljon tässä on kyse hyvistä ja pitkistä henkilösuhteista niin päämiehiin kuin asiakkaisiinkin päin. Olen ylpeä meidän edustamistamme hyvistä ja arvostetuista brändeistä.
Toinen Finnvacumin ylpeydenaihe on 17 hengen oma huolto-organisaatio.
− Konemyynnissä on kaksi todella tärkeää asiaa. Se että isosta linjastosta vastaa yksi taho, vaikka koneet tulisivatkin eri päämiehiltä. Toiseksi huollon pitää toimia. Koneiden ylläpitoa ei voi kyllin korostaa. Meillä taitaa olla koko Suomen isoin oma huolto-organisaatio tällä alalla.
Oma showroom pelasti korona-ajan
Finnvacum sai uudet toimitilat Sipoonlahden teollisuusalueelta vuosi sitten, keskellä pahinta koronaikaa. Uusien toimitilojen erikoisuus on iso showroom, jonne asiakkaat voivat tulla testaamaan koneita. Tämä on ollut korona-aikana ensiarvoisen tärkeää, kun isot messut ovat puuttuneet eikä päämiesten luokse ole päästy tavanomaisille isompien linjastojen tehdashyväksynnöille.
− Tällainen showroom on oman käsitykseni mukaan aika ainutlaatuinen alallamme Suomessa. Sille on ollut nyt korona-aikana käyttöä monta kertaa viikossa ja varmasti tulee olemaan jatkossakin.
Entä millä mielellä toimitusjohtaja katsoo tulevaisuuteen?
− Luottavaisella mielellä. Omassa elämänfilosofiassani jokainen päivä on iso onnistuminen.
Teksti ja kuvat: Niina Jormanainen