Venäjä pyrkii omavaraiseksi sianlihan suhteen

Venäjä on ollut viime aikoihin asti yksi maailman yksi suurimmista sianlihan maahantuojista, mutta etenee nyt nopeasti kohti tavoitettaan tulla omavaraiseksi sianlihan tuotannon suhteen.

Osa alan asiantuntijoista on sitä mieltä, että tuotannon kasvu Venäjällä on liian nopeaa ja ilman hallituksen toimia, on vaarana sianlihan ylituotanto.

Maan The National Union of Swine Producers -liitto toteaa, että Venäjän hallituksen pitäisi hillitä uusien sikaloiden perustamista, ja keskittyä löytämään uusia markkinoita ulkomailta.

Liitto varoittaa, että ylituotanto johtaisi väistämättä hinnanalennuksiin, mikä taas vaikeuttaisi tuottajien uusien tilojen investointikustannusten kattamista. Liiton mukaan tuotannon kasvua voidaan hallita ainoastaan jäädyttämällä valtion uusien tilojen tukea. Liiton johtaja Yuri Kovalevin arvioiden mukaan 3-5 prosentin kasvu vuosina 2017 – 2020 varmistaa hintojen pysymisen edes kohtuullisella tasolla investointien turvaamisen kannalta.

Venäjän sianlihan tuonnin osuus on tyypillisesti ollut 30 – 40% kulutuksesta. Nyt tuontilihan osuus on alle 10%.

Ministeriön tiedottajan mukaan maan hallitus on tietoinen tuottajien näkemyksistä, ja onkin sanonut käsittelevänsä asiaa maaliskuun aikana. Yleisen käsityksen mukaan maan hallitus on kuitenkin sitoutunut lisäämään tuotantoa, ja edelleen vähentämään Venäjän riippuvuutta elintarvikkeiden tuonnista. Venäjä kartoittaa uusia vientimarkkinoita, lähinnä Aasiassa.

Venäjän sianlihan vientiä rajoittavat useat tekijät. Venäjän viranomaiset ovat neuvotelleet potentiaalisten ulkomaisten ostajien kanssa, mutta suuri osa neuvotteluista on käyty Lähi-idässä, jossa sianlihaa ei juurikaan kuluteta uskonnollisista syistä. Vaikka Lähi-Idän maat kuten Iran, Saudi-Arabia ja Egypti voivat kaikki päätyä ostamaan suuria määriä siipikarjanlihaa, eivät he koskaan pystyisi turvaamaan Venäjän sianlihamarkkinoita.

Vientiä haittaa myös huoli lihan laadusta ja turvallisuudesta – Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy runsaasti Venäjän alueella.

 

Alan keskittyminen

Venäjän sianlihan tuotanto kasvoi viime vuonna 3,8 prosenttia. Myös tilakoot kasvoivat. Kasvun kärjessä ovat suuret yritykset kuten Miratorg, Rusagro ja Velikoluksky. Kymmenen suurinta tuottajaa toimittavat nyt lähes puolet koko maan sianlihasta.

Alan keskittymisestä huolimatta, pienet sikatilat tuottavat edelleen noin neljänneksen Venäjän sianlihasta. Heikko kannattavuus ja sikarutto vaikeuttavat kuitenkin pienten tilojen toimintaa.

Sianlihan tukkuhinnan arvioidaan laskevan vuoden 2016 aikana. Asiantuntijoiden mukaan hintojen lasku ei ole tuhoisaa mikäli elintarvikkeiden tuontikiellot länsimaista jatkuvat.

Toimialaa rauhoittaakseen, maatalousministeri Alexander Tkachev toteaa kotimaisten tuottajien pystyvän vastaavaan haasteeseen vaikka tuontirajoitteita poistettaisiin. Heikon ruplan takia tuontiliha on kallista.

Tkachevin ennusteiden mukaan Venäjä tulee olemaan pitkälti omavarainen lihan suhteen vuoteen 2020 mennessä.

Kuitenkin kuten muuallakin, pienempien tuottajien tilanne on synkkä myös Venäjällä. Mikäli tuotanto kasvaa, hintojen oletetaan laskevan ja suuret tuottajat, joilla on omaa rehutuotantoa, pärjäävät paremmin. Tämä taas edesauttaa alan keskittymistä entisestään.

Vaikka Venäjä höllentäisi tuontikieltoaan, korkeampi kotimainen tuotanto ja pyrkimys omavaraisuuteen tarkoittaa kuitenkin ettei aiempien vuosien tuontilihamääriin ole paluuta.

Lähde: Agra Europe of today

Juttuarkisto

© Copyright - Lihalehti