Uusi tutkimus lihaketjun kilpailukyvystä − yrityksen kannattavuus mitataan kasvussa

Lihalehti 2 / 2019, Teksti: Niina Jormanainen, kuvat: Shutterstock ja Niina Jormanainen

Pian julkaistaan uusi lihatutkimus Itämeren maiden kilpailukyvystä naudan, siipikarjan ja sianlihan osalta. Pääsimme kurkistamaan tutkimuksen pääkohtiin ja taustoihin, kun Lihalehden toimitus sai vieraakseen tutkija Csaba Jansikin.

Lihalehden toimituksessa hörppii kahvia tyytyväinen mies. Csaba Jansikin neljän vuoden tutkimustyö Luonnonvarakeskuksessa alkaa olla valmis, ja pian julkaistaan uutta tietoa lihaketjun kilpailu-kyvystä.

− Lihatutkimuksessa vertasimme Suomen tilannetta kahdeksan Itämeren maan tilanteeseen. Selvitimme, miten Suomi pärjää kansainvälisessä vertailussa. Kilpailukyky on aina suhteellinen käsite, joka saa merkityksensä vasta silloin, kun sitä verrataan kilpailijamaihin, Jansik kertoo.

Lihaa luiden ympärille
Lihatutkimus on jatkoa elintarvikkeiden kilpailukykyä tutkivalle sarjalle. Aiemmin Jansik on tehnyt vastaavaa tutkimusta Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen kanssa koko elintarvikealan kilpailukyvystä ja maitoalasta.

Lihatutkimus vei Jansikin vierailulle kahdeksaan Itämeren maahan, joissa hän haastatteli noin sataa liha-alan toimijaa ja sidosryhmää alkutuotannossa ja teollisuudessa.

− Vietin viikon jokaisessa tutkimusmaassa ja vierailin lihatiloilla, liha-alan yrityksissä, ministeriöissä, yhdistyksissä ja yliopistoissa. Minulla oli valmiiksi hyvin kontakteja näissä maissa, koska olen opettanut 20 vuotta Helsingin yliopistossa. Nyt entiset oppilaani auttoivat minua tutkijayhteisön lisäksi tapaamisten järjestelyissä. Siitä oli valtavasti apua jo senkin takia, että Baltiassa ja Puolassa tarvitsin tulkkia, Jansik kertoo.

Kilpailukykyä voidaan mitata monin eri tavoin. Jansikin tutkimuksessa sitä on mitattu tuottavuudella, ulkomaankaupan suorituskyvyllä, taloudellisella suorituskyvyllä ja markkina- ja omistusrakenteella, kasvulla, hiukan innovaatiollakin ja tuotannon fyysisillä indikaattoreilla.

− Tutkimuksessa on tarkasteltu suurimmaksi osaksi julkisia tilastoja, jotka ovat pitkälti kenen tahansa saatavilla. Lihaa luiden ympärille tulee siitä, että kävin henkilökohtaisesti yrityksissä ja kuuntelin heidän haasteitaan ja omia ajatuksiaan yrityksen kilpailueduista, Jansik kertoo.

Kasvu on kilpailukyvyn paras mittari
Kilpailukyvyn peruspilareita ovat tuottavuus, kustannustehokkuus ja kasvu. Kuinka tehokkaasti panoksista saadaan tuotoksia ja kuinka pärjätään omilla markkinoilla tai viennissä. Jansikin tutkimuksen pääpäätelmä on, että pärjääminen mitataan yrityksen kasvulla. Myös voittoprosentti on hyvin kytköksissä kasvuun.

− Jos joku ei kasva, se voi hyvinkin olla merkki huonosta kannattavuudesta. Ilman kannattavuutta ei ole kasvuakaan. Kasvu on todiste siitä, että kaikki on kunnossa, Jansik selvittää.

Jansikin mukaan yritykset eivät voi tuudittautua vain pitämään yllä hyvää ja vakaata tilannetta. Ei ole nimittäin olemassa mitään eristäytynyttä markkinatilaa, vaan muut kasvavat ympärillä, jolloin myös oman yrityksen on kasvettava.

Kasvu voi olla sekä määrällistä että laadullista. Laadullista kasvua on jalostusarvon kasvu, kun yritys tekee esimerkiksi kalliimman premium-tuotteen. Jansik kertoo, että tällöin tuotteisiin voidaan lisätä ominaisuuksia, joista tuotteelle tulee lisäarvoa. Tällaisia ovat lihatuotteissa esimerkiksi jäljitettävyys, paremmat ympäristövaikutukset ja se, että eläinten hyvinvointiin on panostettu. Nämä ominaisuudet maksavat tuottajille, jolloin lopputuotteen hinnan pitäisi olla korkeampi, jotta hyöty siirtyy tuottajalle.

Miten Suomi pärjää lihakilpailussa?
Lihatutkimuksessa tulokset esitellään maittain ja vain isot yritykset mainitaan nimeltä. Miten Suomi pärjää Itämeren maiden lihakilpailussa mukana?
Jansikin mukaan Suomen kilpailukykyä kurittaa huono kustannustehokkuus ja se, etteivät markkinat kasva.

− Meillä on pieniä tiloja, ja Suomen tilarakennekehitys on esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna jäljessä. Ja vaikka tilojen kannattavuus ei ole käsikädessä koon kanssa, vaan lopulta kannattavuus on kiinni siitä, miten tilaa johdetaan, niin siitäkin huolimatta isot tilat voivat hyötyä ison mittakaavan tuomasta volyymista. Heillä kiinteät kustannukset jakaantuvat isommalle volyymille, jolloin yksikkökustannukset ovat pienempiä. Tämä pätee lihateollisuudessa varsinkin teurastamopuolella. Lisäksi meillä on kalliit työvoima- ja tuotantokustannukset. Myös rakennusten hankintakustannukset, eritysvaatimukset ja rakennusmääräykset ovat Suomessa tiukkoja ja vievät rahaa. Kaikki nämä huonontavat kustannustehokkuutta.

Tutkimuksen maista Puola pärjää hyvin kustannustehokkuudessa, ja vaikka siellä on paljon pieniä tiloja, niin maan yleinen kustannustaso on halpa, ja siellä on halpaa työvoimaa. Puola johtaa muutenkin lihan kilpailukyvyssä. Siipikarjasektorin osalta johtoasemaan sen ovat nostaneet muun muassa yrittäjien asenne, tehokkuus, runsas vienti ja kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut alkutuotannon kapasiteetti.

Myös Saksassa osataan olla kustannustehokkaita. Maa hyötyy alhaisista työvoimakuluista ja Saksan mittakaava on iso. Siellä on valtavan isoja teurastamoja, jotka ovat auki kahdella vuorolla läpi viikon. Suomessa ei käytetä teurastamoita tehokkaasti, vaan niiden käyttöaste on tehoton. Saksassa kasvu nojaa pitkälti volyymien kasvuun ja kustannustehokkuuteen.

Kustannustehokkuuden lisäksi Suomen suurimpia ongelmia lihamarkkinoilla on, etteivät markkinat kasva muuten kuin siipikarjan osalta. Uudessa lihatutkimuksessa tehtiin lihan osalta sama päätelmä kuin laajemmassa elintarviketutkimuksessa monen muunkin elintarvikkeen kohdalla: Suomen toimijat ovat keskittyneet liikaa kotimaan markkinoille. Täällä ei ole mahdollista kasvaa muuten kuin toisten kustannuksella.

− Pääjohtopäätös suuressa elintarviketutkimuksessa oli, että Suomeen saadaan kasvua ainoastaan aktivoitumalla vientimarkkinoilla. Tämä johtopäätös pätee myös liha-alaan. Yksittäiset poikkeukset ovat mahdollisia, mutta silloinkin kasvu tehdään aina toisten kustannuksella, Jansik selvittää.

Suomi on hyvä laadussa. Meillä tuotetaan laadukasta lihaa, jonka tuotannossa on huomioitu eläinten hyvinvointi.

− Suomen mahdollisuudet ovat laadussa. Suomessa tuotettu liha on jäljitettävää, meillä ei ole salmonellaa ja antibiootteja käytetään vähän. Ongelmana on, ettei korkeaa laatua ole saatu siirtymään riittävästi hintoihin varsinkaan vientimarkkinoilla. Tähän tarvitaan nyt oikeanlaista brändäämistä, Jansik kertoo.

Tulevaisuudessa eletään jännittäviä aikoja, sillä esimerkiksi Tanskan ja Saksan markkinoilla on valtava paine eettisempään lihan tuotantoon. Lähitulevaisuudessa maat lähentyvät Suomea ja Ruotsia eläinten hyvinvointiasioissa ja ympäristövaatimuksissa. Nämä muutokset maksavat, jolloin ne huonontavat näidenkin maiden kustannustehokkuutta, mutta samalla ne lähentyvät laadullisesti Suomea.

Mitä on tehty viennin edistämiseksi?
Isossa elintarviketutkimuksessa tehtiin suosituksia, joilla Suomen kilpailukykyä voidaan parantaa. Kilpailukykyehdotukset nostettiin Ruoka2030-selontekoon, joka käsiteltiin kaksi vuotta sitten eduskunnassa, ja niiden pohjalta on alettu tehdä toimenpiteitä.

− Raportissa korostettiin viennin tärkeyttä, ja yksi raportin ehdotuksista oli, että elintarviketeollisuuteen pitää kouluttaa vientiosaajia, jotta vienti saadaan kasvamaan. Tämä ehdotus saatiin käytäntöön, kun Mikkelissä ja Oulussa starttasi kaksi AMK-tasoista kurssia, joilla opiskellaan vientiä.

Toinen elintarviketutkimuksen ehdotus oli, että ruoan arvostusta pitää nostaa.

− Tajusimme, että ruualla ylipäänsä pitää olla menekinedistämiskonsepti. Suomessa pitäisi lisätä ruuan arvostusta, niin ettei tuijotettaisi vain hintaa, vaan tiedettäisiin, miksi suomalainen ruoka maksaa enemmän. Tätä varten rakennettiin Ruokafakta-sivusto, jossa on verrattu Suomen tuotantotapoja muihin EU-maihin. Ruokafakta-sivustosta ruokaa markkinoivat tahot ja yritykset saavat tietoa omaan viestintäänsä. Sillä kun yritys suuntaa vientimarkkinoille, sillä pitää olla oma vahva tarina, Jansik kiteyttää.

Edellisten lisäksi Jansik mainitsee, että Luonnonvarakeskuksella on MTK:n ja muiden tahojen kanssa broilerin vienninedistämisprojekti.

− Broilerin alkutuotantoon pitää saada lisää kapasiteettia. Kasvua on ollut sen verran, kun kotimaahan tarvitaan, mutta Suomen broileriketjulla on hyviä edellytyksiä kasvaa sen yli ja näin kasvattaa broilerinlihan vientiä.