Tiedote 6.9.2019

Lihakeskusliitto ry:n puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Poutun toimitusjohtaja Mikko Karell. Lihakeskusliitto painottaa liha-alan roolia ruokakulttuurin ja työllisyyden ylläpitäjänä ja vaatii alalle tasapuolista viranomaiskohtelua.

Uusi puheenjohtaja pitää tärkeimpänä tehtävänään edistää ja kehittää alan teollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa. Lihakeskusliitto peräänkuuluttaa valtiolta toimia, joilla lihateollisuuden työpaikat saadaan pidettyä Suomessa.

– Lihakeskusliiton edunvalvonta keskittyy jatkossa raaka-aineen saatavuuden turvaamiseen, sertifioitujen järjestelmien hyödyntämiseen elintarvikevalvonnassa, saunapalvin pelastusoperaatioon sekä teurastamoiden valvontamaksujen harmonisointiin EU-asetuksen mukaisiksi, Mikko Karell kertoo.

Lihakeskusliiton jäsenyritykset toimivat ja työllistävät eri puolilla Suomea. Kuluttajat arvostavat näitä paikallisia, monipuolisia valikoimia ja omaleimaista ruokakulttuuria.

– Lihateollisuus on elintarviketeollisuuden suurin toimiala. Se tuottaa tuhansia suoria työpaikkoja ja moninkertaisesti kerrannaisvaikutuksia. Se tuottaa yhteisöveroja ja vientituloja. Se tuottaa hyvää ravintorikasta ruokaa ja sitä kautta hyvää kansanterveyttä. Liha kuuluu merkittävänä proteiinilähteenä terveelliseen ruokavalioon, Karell muistuttaa.

Lihakeskusliiton mielestä lihaketju on osa vihreää biotaloutta. Ilmastonmuutoksen myötä Suomella on iso potentiaali myös maailman ruokahuollossa.

– Lihakeskusliitto ry vaatii tasapuolista ja ennustettavaa viranomaiskohtelua kaikille elintarvikealan toimialoille. Se on välttämätön edellytys sille, että lihateollisuus toimialana pystyy jatkamaan jo tehtyä hyvää työtä ja vastaamaan edelleen tulevaisuuden haasteisiin, Karell toteaa.

Lihakeskusliitto on erikoistunut perhe- ja pk-yritysten edunvalvontaan. Näiden yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on arviolta 500 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä yli 3000. Välillinen työllisyysvaikutus on moninkertainen. Lihakeskusliiton jäsenyritykset ovat teurastamoja, tukkuliikkeitä ja lihanjalostajia.

Lisätietoja:

Lihakeskusliitto ry:n puheenjohtaja Mikko Karell, puh. 040 510 5301, mikko.karell@pouttu.fi

Lihakeskusliitto ry:n toimitusjohtaja Mari Hannuksela, puh. 040 515 1379, mari.hannuksela@lihakeskusliitto.fi

www.lihakeskusliitto.fi, Facebook Lihakeskusliitto