Korona kuritti rankasti Ahvenanmaata – Dahlmanilla silti positiiviset tulevaisuuden näkymät

Lihalehti 1 / 2021, teksti Ninnu Perälä kuvat Ninnu Perälä ja Dahlman

Korona ja matkailun loppuminen vaikuttivat negatiivisesti paitsi koko Ahvenanmaahan myös Dahlmanin lihavalmistetehtaaseen, jonka liikevaihdosta merkittävä osa koostuu horeca-myynnistä. Kelkka on kuitenkin jo käännetty, ja yrityksen suunnitelmiin kuuluu muun muassa vienti Ruotsiin ja Manner-Suomeen.

Tiesitkö, että Ahvenanmaalla toimii yksi Suomen vanhimmista lihanjalostamoista? Maarianhaminassa toimiva W.J. Dahlman Ab on kasvanut vuoden 1924 pienestä kellarissa toimivasta makkaratehtaasta moderniksi 5000 neliön kokoiseksi ja 45 työntekijää työllistäväksi lihavalmistetehtaaksi.

W.J. Dahlman Ab on alusta alkaen ollut Dahlmanin perheen omistuksessa. Nyt yritystä johtaa perustajan pojanpojanpoika Johannes Dahlman.

Raaka-aineen saannin varmistamiseksi lihajalostamon viereen rakennettiin jo 70-luvulla oma teurastamo ja leikkaamo. Teurastamo on Ahvenanmaan ainoa.

− Teurastamme nautaa, sikoja, lampaita ja hevosia, ja teuraiden kokonaiskilomäärä on nykyisellään noin 700 000 kg vuodessa. Suurin osa tästä kulutetaan Ahvenanmaalla, mutta mantereellekin on jonkin verran myyntiä, Johannes Dahlman kertoo.

Johannes Dahlman luonnehtii yritystään perinteikkääksi, hyvin hoidetuksi ja tasapainoiseksi.

− Lammasta ja karitsaa viedään mantereelle määrällisesti eniten. Olemme vahvasti paikallinen yritys, mutta kasvu- ja laajenemissuunnitelmia mantereen sekä myös Ruotsin suuntaan on. Ei kuitenkaan koskaan tuotteiden laadun kustannuksella. Laatu ja eläinten hyvinvointi ovat meille ehdottomasti tärkeimpiä arvoja, Dahlman sanoo.

Pandemian takia vuosi 2020 on ollut raskas koko Ahvenanmaalle, joka on kärsinyt matkustamisen ja laivaliikenteen vähenemisestä voimakkaasti.

− Liikevaihdostamme on iso osa horeca-myyntiä. Tärkeitä asiakkaitamme ovat myös lautat, joten turistien ja kävijöiden puute on meille iso menetys. Olemme tehneet parhaamme sopeuttaaksemme toimintaamme vastaamaan asiakasvirtaa ensisijaisesti vähittäiskaupan ja noutopalveluiden puolella, mutta on sanottava suoraan, että myynti laski pandemian seurauksena merkittävästi. Kaiken kaikkiaan olemme kuitenkin onnistuneet hoitamaan uuden tilanteen ihan ”ok”, ja meillä on nyt uutta energiaa parempaa tulevaisuutta varten, Johannes Dahlman kertoo.

Kuten monella muullakin yrityksellä on Dahlmanilla käytössään aiempaa huomattavasti tiukemmat hygieniasäännöt. Riskejä on minimoitava kaikin olemassa olevin keinoin.

Tulevaisuuden suunnitelmissa vienti

Teurasmäärät ovat Ahvenanmaalla pysyneet osapuilleen edellisen vuoden tasolla.

− Tilojen ja tuottajien suhteen Ahvenanmaallakin mennään samaan suuntaan kuin muuallakin maailmassa: pienemmät tilat sulkevat oviaan yksi kerrallaan ja isommat modernimmat tilat laajenevat entisestään. Tällä hetkellä tavoitteenamme on pitää teurasmäärät vakaana, Dahlman sanoo.

Johannes Dahlmanin mukaan Dahlman on pieni yritys, jolla ei ole lihaksia tehdä suuria muutoksia ja laajennuksia yhdellä kertaa, mutta yritys etsii jatkuvasti tapoja laajentamiseen ja toimintansa vahvistamiseen.

− Meillä on muutamia investointeja suunnitteilla, mutta niitä ei ole vielä mitenkään kiveen hakattu. Manner-Ruotsiin suuntautuvan myynnin osalta olemme löytäneet hyviä kontakteja ja keskustelleet yhteistyöstä muutamienkin eri toimijoiden kanssa. Kevään aikana on tarkoitus avata Ruotsin päätä.

Ruotsissa kiinnostavia vientikohteita ovat erityisesti Tukholma ja Uppsala. Suomen mantereen puolelta mielenkiintoisia ovat isot kaupungit Helsinki ja Turku.

− Meillä on hyvät ja perinteikkäät tuotteet, ja olemme varmasti kiinnostava yritys jälleenmyyjien mielestä. Etenemme kuitenkin maltilla, ja nämä ovat enemmänkin pitkän tähtäimen suunnitelmia, Johannes Dahlman pohtii.

Laajennus tukkuliiketoimintaan

Vuonna 2017 lihajalostamo laajensi perustoimintaansa hankkimalla tontilleen elintarviketukun. Dineran osto teki yrityksestä suuremman ja vakaamman, ja se on monipuolistanut toimintaa sekä avannut uusia mahdollisuuksia.

Dahlman ja Dinera tarjoavat nyt täyden palvelun tukkutoimintaa Ahvenanmaan elintarvikealan toimijoille.

− Tukku on tuplannut liiketoimintamme, ja siellä työskentelee henkilökuntaa seitsemänä päivänä viikossa, Johannes Dahlman kertoo.

Kokeile Dahlmanin herkullista savukylkipastaa

400 g tagliatelle-pastaa
3 dl kuohukermaa
2 dl creme fraichea
1 sitruuna
100 g voita
600 g Dahlmansin savustettua kylkeä
200 g lehtikaalia
2 valkosipulin kynttä
2 dl parmesan-juustoa
1 dl pinjansiemeniä
Mustapippuria ja suolaa

  1. Paahda pinjansiemeniä kuumalla pannulla.
  2. Irrota lehtikaalin ruoti ja suikaloi lehdet.
  3. Viipaloi valkosipuli ohuiksi viipaleiksi.
  4. Poista savukyljen kuori ja kuutioi kylki.
  5. Kiehauta kerma ja creme fraiche, lisää sitten sitruunankuori, sitruunan mehu ja voi. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla.
  6. Keitä tagliatelle pakkauksessa olevien ohjeiden mukaisesti.
  7. Paista lehtikaali ja valkosipuli pannulla ja laita ne kulhoon odottamaan.
  8. Paista kylki kuumalla pannulla rapeaksi ja lisää päälle lehtikaali-valkosipuli seos.
  9. Sekoita sitruunakastike ja tagliatelle.
  10. Asettele sitruunainen tagliatelle lautaselle ja lisää kylki-lehtikaaliseos.
  11. Viimeistele parmesaanilla, pinjansiemenillä ja mustapippurilla.

Lue myös: