Huhtahyvät investoi nettimarkkinointiin

Lihalehti 4 / 2019, Mari Hannuksela

Kankaanpäässä toimiva Huhtahyvät Oy lanseerasi uuden tuotesarjan. Markkinoinnin tukena on mittava nettikampanja, joka tuo esille perheyrityksen satsauksia tuoteturvallisuuteen ja laatuun.

Kankaanpäässä toimiva Huhtahyvät Oy on aito perheyritys. Ruokakaupan ja lihateollisuuden palveluksessa toiminut Raimo Vilska perusti yhtiön vuonna 1988. Nykyisin Huhtahyvät kuuluu suomalaisen lihateollisuuden 20 suurimman yrityksen joukkoon. Liikevaihtoa kertyi viime tilikaudella hiukan vajaa 20 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä on noin 70 henkeä.

Raimo Vilskan poika Jukka Vilska toimii nykyisin Huhtahyvät Oy:n toimitusjohtajana. Mukana toiminnassa on muitakin perheen ja suvun jäseniä, mm. talouspäällikkö Johanna Vilska, avainasiakaspäällikkö Päivi K. Vilska, tehdaspäällikkö Antti Vilska ja tuotantopäällikkö Päivi E. Vilska.

Monipuolinen tuotevalikoima

Huhtahyvät Oy:n tuotevalikoima painottuu lihajalosteisiin ja valmisruokaan. Jukka ja Antti Vilska kertovat, että Gourmet-salaattisarjan myynti kasvaa sekä päivittäistavarakaupassa että palvelutorituotteissa.

– Marraskuussa voitimme Helsingin Sanomien sienisalaattitestin. Raadin mielestä makuerot olivat merkittäviä. Meidän salaatti sai neljä tähteä viidestä, perusteluna mm. tuotteen kotitekoinen olemus. Salaatissa oli kuulemma sienten, sipulin ja kastikkeen suhde kohdallaan, Vilskat iloitsevat voiton perusteluista.

Huhtahyvät-valikoimassa on ollut vuodesta 2017 myös kasviproteiinituotesarja, johon kuuluu Kasviproteiini linssipihvi, Kasviproteiini Wieninleike, Kasviproteiini Nuketit sekä Kasviproteiini Frankfurteri.

– Lihatuotteet ovat silti toimintamme kivijalka, Vilskat kertovat. – Toimme nyt kesän markkinoille uuden tuotesarjan kokolihaleikkeleitä.

Lihamestarin hyväksymä -tuotesarja kunnioittaa yrityksen perustajan Raimo Vilskan elämäntyötä. Pakkausten logossa on Raimo Vilskan nuoruudenkuva.

– Tuotekehityksen lähtökohtana oli vanhan ajan perinteiset lihajalosteet. Lisäaineiden käyttöä on rajoitettu. Meillä on käytössä Suomen ensimmäinen ja ainoa nokivapaa hakesavustus, joka mielestämme yhdistää perinteiden savustuksen ja nykyaikaisten valmistusteknologioiden parhaat puolet.

Vaikuttavaa mainontaa kustannustehokkaasti

Vuodenvaihteen jälkeen netissä alkoi pyöriä Huhtahyvät-videomainoksia. Miksi juuri netti ja videot? Jukka ja Antti Vilska perustelevat, että mainontaa pitää tehdä siellä, missä ihmiset ovat. Takavuosina Huhtahyvät investoi näkyvästi printtimainontaan, mutta viime vuosina markkinointipanostukset on käytetty lähinnä kauppiaiden luona käymiseen ja kasvokkain tapaamiseen.

– Meillä ei ole tehty kuluttajamarkkinointia moneen vuoteen. Toki ollaan oltu mukana kaupan kampanjoissa, mutta siihen se on jäänyt. Nykypäivänä mainostaminen on todella kallista ja vaikuttavuuden kannalta saattaa olla vähän niin ja näin. Mainontaan sijoitettu euro toi 20 vuotta sitten myynnin kasvun kautta aika paljon enemmän, kokenut yrittäjä Jukka Vilska perustelee.

Nyt haluttiin kuitenkin panostaa kuluttajamarkkinointiin aivan uudella tavalla.

− Väestö muuttuu. Varsinkin nuorten elämä pyörii nykyisin kännykän ympärillä. Aika harva heistä enää katselee tv-ohjelmia. Kaikenikäisen tv:n katselua on korvannut suoratoisto eli mm. Netflix sekä Youtube ja Facebook.

Miten nettimainokset käytännössä tehtiin? Huhtahyvät sai apua helsinkiläiseltä Filmo Oy:ltä. Ensin päätettiin budjetti. Sen suuruutta Jukka ja Antti Vilska eivät paljasta, mutta kertovat, että se on paljon pienempi kuin voisi luulla.

– Projekti on ollut yllättävän helppo, kun Filmolla on ammattitaitoinen porukka, joka hoitaa sekä suunnittelun että toteutuksen. Olemme tehneet Filmolle materiaalipohjan, jota heidän ammattilaiset ovat sitten alkaneet työstää käsikirjoitustekstiksi. Kuvaukset ovat sujuneet mukavasti tiivistä aikatauluista huolimatta.

Lähtökohtana on, että määrätyin välein nettiin ladataan uusi video. Ensimmäisen videon aiheena oli yrityksen esittely ja perheyrittäjyys. Seuraavien aiheina oli laatu ja vastuullisuus, sen jälkeen keskitytään eri tuoteryhmiin.

Nettimainonnan etuna on, että sitä on mahdollista kohdentaa erittäin tarkasti ja kustannustehokkaasti. Sähköinen media leviää myös maan rajojen ulkopuolelle. Yhteydenottoja on tullut Saksasta asti.

Avoimuuden aikakausi

Videoiden tavoitteena on vahvistaa perheyrityksen imagoa. Kuluttajat saavat lisäarvoa siitä, että oppivat tuntemaan ihmiset tuotteiden takana. − Kerromme niistä asioista, mitkä ovat meille tärkeitä ja myös meidän asiakkaille: laatu, vastuullisuus ja avoimuus.

Antti Vilska pohtii, että muutenkin liha-alalla olisi tilausta suuremmalle avoimuudelle.

– MTK lobbaa kotimaisen lihan puolesta. Me käytämme kotimaista todella isoja määriä, noin 20 000 kiloa viikossa. Kilpailusyistä käytämme lisäksi myös valikoituja ja auditoituja ulkomaisia raaka-ainetoimittajia. Haluamme kertoa avoimesti, miksi näin toimitaan, ja mitä kaikkea raaka-aineiden turvallisuuden ja laadun varmistamiseksi tehdään.

Jatkuvaa parantamista

Huhtahyvillä on käytössä laatujärjestelmiä ja niitäkin kattavampia elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmiä.

– Meillä on ollut esimerkiksi Food Safety System Certification 22000 (FSSC 22000) jo vuodesta 2014 , Antti Vilska kertoo.

Vilska painottaa, että pärjätäkseen on pysyttävä ajan tasalla prosessiosaamisessa, laadussa ja tuoteturvallisuudessa. Kaikkea ei voi tehdä samalla kertaa, mutta joka vuosi ja joka päivä pitää tehdä joku asia paremmin kuin ennen.