Lihalehti 3 / 2017, Marjatta Sihvonen

Maistuisiko keinoliha?
Ensimmäiset annokset myydään vuonna 2021, lupaa professori Mark Post

Kun ensimmäinen keinolihasta valmistettu hampurilainen esiteltiin Lontoossa vuonna 2013, sen keksijät pyörittivät mediaväkeä kuin litran mittaa. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Keinolihan isä, professori Mark Post uskoo kuitenkin yhä vakaasti laboratoriossa kasvatetun lihan tulemiseen. Se on kaupallinen tuote neljän vuoden kuluttua, Post vakuuttaa. Tuotteen nimi on vielä salaisuus.

Professori Mark Postin laboratorio sijaitsee Maastrichtin yliopistossa, Etelä-Hollannissa. Keinolihaa tutkitaan ja kehitetään tällä hetkellä kymmenen fysiologian tutkijan voimin.
– Ei kovin suuri tiimi, Post myöntää. – Mutta hampurilaisen aikaan meillä oli vain viisi tutkijaa. Puoli vuotta sitten perustimme start-up-yhtiö Mosa Meatin, johon palkataan lisää henkilökuntaa, Post esittelee.

Tällä hetkellä Mosa Meatissa työskentelee Postin itsensä lisäksi vain toimitusjohtaja.

Kuivaa ja kallista?

Ensimmäisestä keinohampurilaisesta on jäänyt mieleen lähinnä sen tähtitieteellinen hinta, yli 300 000 dollaria. Naudan kantasoluista laboratoriossa kasvatettu pihvi maistui lihalta, mutta oli kuivahkoa.
– Tuote ei ollut valmis vielä vuonna 2013. Esittelimme hampurilaisen silloin kahdesta syystä. Ensinnäkin todistimme että tämä on mahdollista nykyteknologialla. Toiseksi halusimme nostaa esiin lihantuotannon ongelmia, Post kertaa.

Vaihtoehtoja nykyisille tuotantotavoille on Postin mukaan pakko löytää.
– Nyt käytämme 70 prosenttia maatalouden tuotantokapasiteetista lihan tuotantoon karjaa kasvattamalla. Vuoteen 2050 mennessä lihan tuotantoa tarvitaan 50 % lisää, eikä se kerta kaikkiaan ole nykymenetelmillä mahdollista, Post perustelee.

Googlen rahoittaja halusi hampurilaisen

Keinolihan kehittämisen aloitti alun perin hollantilainen Willem van Eelen vuonna 2004. Mark Post väitteli farmakologiasta ja tutki ohitusleikkauksiin tarvittavien verisuonten laboratoriokasvatusta, kun hän innostui van Eelenin ideasta. Vuonna 2008 se vei hänet lopullisesti mukanaan lääketieteen tutkimuksesta elintarviketeknologiaan.
– Ruoantuotannon yhteiskunnallinen vaikutus on lääketieteen sovelluksiakin merkittävämpi. Toisaalta suuri osa nykyisistä elintarviketeknologioista on sovellettu lääketieteen tutkimuksesta. Minä jatkoin samojen menetelmien parissa, mutta tavoitteeni muuttui verisuonten kasvattamisesta ruoan tuottamiseen, Post kertoo.

Postin laboratoriossa on tutkittu hiiren ja sian solujen kasvatusta, mutta tosimielessä paneuduttu vain naudan keinolihan kehittämiseen.
– Pääsyy oli se, että yksi rahoittajista, Sergei Brin, toinen hakukoneyhtiö Googlen perustajista, halusi hampurilaisen. Ja hampurilaiseen tarvitaan naudanlihapihvi, Post naurahtaa.

Nauta – se tehoton otus

Myöhemmin nauta osoittautui varsin onnistuneeksi valinnaksi. Ympäristösyistä naudanlihan laboratoriokasvatus olisi Postin mukaan erittäin hyvin perusteltua.
– Nauta on tehottomin ja saastuttavin otus, jota käytämme proteiinin tuotantoon. Märehtijänä se erittää kasvihuonekaasua, metaania. Kaiken kaikkiaan tehottomin mahdollinen eläin muuntamaan omaa ravintoaan meidän ravinnoksemme, Post paukauttaa.

Post on myös varma, että naudan lihaa syödään tulevaisuudessakin. Ihmiskunta ei luovu sen mausta, eikä varsinkaan siirry kasvisravintoon. Post sanoo itsekin syövänsä lihaa vaikka on hyvin tietoinen sen ympäristövaikutuksista.
– Vielä yksi hyvä syy kehittää naudan keinolihaa on se, että kananlihan makua ja rakennetta vastaavia kasvistuotteita on melko helppo kehittää, naudanlihaa vastaavia ei.

Kehitysaskeleita kasvatusmaljalla

Mitä laboratoriossa on tehty hampurilaisen jälkeen? Edelleen siellä on juossut mediaväkeä. Eräs toimittaja siemaisi mystisenä pidettyä keinolihaa petrimaljalta suoraan suuhunsa. Laboratoriossa tehdäänkin ensin valmisteluja ennen kuin vieras pääsee sitä katsomaan.

Tutkijat ovat työstäneet ratkaisuja neljään eri ongelmaan, joista ensimmäinen on solujen kasvatusliuos. Hampurilaisen solut kasvoivat naudan veressä, mutta siitä haluttiin päästä eroon, jotta lihan tuotantoon ei jatkossa tarvita lainkaan eläviä eläimiä.
– Nyt käytämme synteettistä kasvatusliuosta. Veri on hyvin monimutkainen aine, ja sen selvittäminen, mitä solut varsinaisesti tarvitsevat kasvuunsa oli hyvin hankala tehtävä. Mutta me onnistuimme siinä, Post kertoo.

Keinoliha oli ensin väriltään keltaista, mutta sekin on onnistuttu korjaamaan.
– Myoglobiinia, proteiinia joka antaa lihalle sen punaisen värin, ei ilmeisesti kasvanut tarpeeksi. Kun alensimme happipitoisuutta, myoglobiinia syntyi ja väri muuttui, joten asia korjautui melko helposti, Post toteaa.

Ei pelkkää hampurilaista, tulevaisuudessa kasvatetaan entrecôteta

Mehevän lihan maussa oleellinen tekijä on rasva. Keinohampurilainen oli vielä kaukana marmorisesta fileestä.
– Rasvasolujen kasvatusta ei ole juurikaan tutkittu lääketieteen puolella, kuten voitte kuvitella, joten meidän oli kehitettävä se tekniikka itse. Kasvatamme rasvasoluja pääosin samoista kantasoluista kuin lihassolujakin, Post sanoo.

Tällä hetkellä rasva ja lihas kasvatetaan vielä erikseen.
– Se on helpoin tapa. Ne tarvitsevat hieman toisistaan poikkeavat olosuhteet. Jos valmistamme hampurilaisen, yhdistämme kudokset lopuksi. Mutta tavoitteena on kasvattaa niitä yhdessä kahdestakin syystä. Ne saattavat vaikuttaa toisiinsa positiivisesti. Ja ennen kaikkea me emme halua valmistaa pelkkiä hampurilaisia vaan myös entrecôteta tai ribsejä, ja silloin kudokset täytyy kasvattaa yhdessä.

Tässä kohtaa on tarkastettava, uskooko professori tosissaan tavoitteen toteutumiseen. Siis entrecoteta laboratoriosta?
– Kyllä. Me uskomme, että se on mahdollista. Ei vielä. Mutta aikanaan, Post virnistää.

Start-up hakee rahoitusta kaupallistamiseen

Professori Post nostaa litteän, tasakylkisen pullon kasvatuskaapista ja tarkastelee sisältöä mikroskoopissa. Lihassolut risteilevät näytöllä.
– Nämä solut on kasvatettava pinnalla. Niitä ei voi vain heittää tankilliseen kasvatusliuosta, se ei toimi. Jos kasvatuspinnan kokoa kasvatetaan, törmätään kaikenlaisiin teknisiin ongelmiin, Post kuvailee.

Postin mukaan vaikein ongelma keinolihan kasvatuksessa onkin ollut tuotantokapasiteetin kasvatus. Nykyisissä tiloissa, yliopiston laboratoriossa, sadan gramman hampurilaispihvin kasvattamiseen menee noin yksi kuukausi.
– Tämä on tutkimuslaboratorio, joten emme edes pyri tuotantoon täällä. Haluamme vain varmistaa, että käyttämämme menetelmät sopivat myös kaupallisen mittakaavan tuotantoon, ja se on nyt varmistettu. Heti kun rahoitus start-up-yhtiöllemme varmistuu, varustamme sinne laboratoriot ja voimme muuttaa uusiin tiloihin, Post sanoo.

Mosa Meat yhtiön rahoituksen arvioidaan tulevan 80 prosenttisesti yksityisiltä rahoittajilta, mutta Postin ryhmä hakee yhtiölle myös EU-hankerahaa. Rahoittajille luvataan paljon.
– Pääsemme kaupalliseen tuotantokapasiteettiin kolmessa ja puolessa vuodessa. Noin 9-10 viikossa tuotetaan 1000 kiloa. Suunnittelemme, että vuodessa pyöritetään kymmenen tuotantosykliä, joten vuodessa saadaan 10 000 kiloa lihaa, Post laskee.

Tuotteen nimi varjeltu salaisuus

Mark Post lupaa keinolihaa markkinoille neljän vuoden kuluttua noin 70 euron kilohintaan. Aivan halpaa tämä uutuusherkku ei siis vieläkään olisi, ja sen on arveltu sopivan ensin erikoistuotteeksi ravintoloihin. Pelkäksi erikoistuotteeksi ei ole tarkoitus jäädä, vaan päästä maailmanmarkkinoille myymällä myös lisenssejä.
– Emme pelkästään tuota keinolihaa vaan lisensoimme prosesseja ja teknologiaamme. Siten pääsemme laajentamaan markkinoita paljon nopeammin kuin tekemällä kaiken itse, Post sanoo.

Ennen myyntiä keinoliha on kuitenkin hyväksyttävä uuselintarvikkeeksi. Elintarvikeviranomaisten lupaprosessin hoitaminen onkin toinen Mosa Meatin lähiajan päätavoitteista, tuotantokapasiteetin ylösajon ohella.

EU:n tiukkaan lihan määritelmään keinoliha tuskin mahtuu. Postin ryhmä on pohtinut, mikä nimi kuvaisi tätä uutta elintarviketta parhaiten siinä vaiheessa, kun se tuodaan markkinoille. Keinoliha, englanniksi cultured meat tai in vitro meat ei ole kaikkien markkinatutkimusten mukaan herättänyt kovin positiivisia mielikuvia kuluttajissa.

Nyt nimipohdinnat on saatu päätökseen, ja laboratoriossa kasvatetulla herkulla on uusi nimi. Mutta siinä kaikki. Nimeä kysyttäessä julkisuuden hallintaan tottunut Mark Post tyytyy vain virnistämään ovelasti ja toteamaan:
– Se julkistetaan, kun sen aika tulee.

Toimiiko tutkijan kristallipallo?

Mark Post saa eittämättä nimensä historian kirjoihin keinolihan keksijänä. Hän on vakuuttunut keksintönsä mahdollisuuksista ja siitä, että maailma tarvitsee täysin uudenlaista, nykyistä ympäristöystävällisempää lihantuotantoa.

Toteutuuko Mosa Meatin optimistiselta kuulostava aikataulu tuotteen kaupallistamisessa ja ottavatko kuluttajat uutuuden omakseen, jää nähtäväksi.

Niin, entä se entrecôte? Kuinka kaukana tulevaisuudessa sen tuotanto on?
– No, se on hieman sellainen kristallipallosta ennustettava asia. Mutta ei kovin kaukana. Sanoisin että viisi-kuusi, enintään seitsemän vuotta. Olisin hyvin pettynyt, jos sen kehittämiseen menisi kymmenen vuotta, laskee professori Mark Post.

© Copyright - Lihalehti