Lihalehti 8 / 2016, Jorma Mattila

Ajatuksia Ceta-sopimuksesta

Lokakuun 2016 lopussa EU ja Kanada allekirjoittivat kaupan vapauttamista koskevan Ceta – sopimuksen, joka tulee poistamaan valtaosan osapuolten välisen kaupan tullimaksuista. Useille elintarvikkeille kaupalle jää kuitenkin voimaan kauppaa rajoittavia vuosittaisia kiintiöitä. Näin tapahtuu esimerkiksi liha-alalla. Lihalehti kysyi asiantuntijoilta mistä on kyse.

Kanadalainen näkökulma

John Masswohl on Kanadan karjankasvattajien järjestön The Canadian Cattlemen’s Associationin (CCA) hallituksen jäsen ja kansainvälisistä asioista vastaava johtaja. Hän on toiminut myös Kanadan naudanlihateollisuuden neuvonantajana maansa ulkoministeriössä sekä asiantuntijana Kanadan Washingtonin suurlähetystössä. CCA edustaa Kanadassa 65 800 naudanlihan kasvattajaa.

– Pääsy EU:n lihamarkkinoille oli Kanadalle Ceta-neuvottelujen maatalousosiossa yksi kärkipään tavoitteista ja meille todella tärkeää, John Masswohl sanoo Lihalehden haastattelussa.

– Meillä on ollut hyvin vähän jalansijaa Euroopan kaupassa ja kokemuksemme Euroopasta on, että siellä on paljon kaupan esteitä. EU:ssa oli merkittävän korkeita tulleja ja vientikiintiöt olivat hyvin pieniä, Masswohl miettii.

Kanadan lihantuotannon mittakaavat poikkeavat Suomesta ja EU-maista melko paljon. Esimerkiksi naudanlihantuotannossa Kanadassa on noin 12 miljoonaa eläintä. Myyntiin niistä lähtee neljä miljoonaa eläintä vuodessa.

– Eroja on. Esimerkiksi se, että Kanadassa naudat ovat härkiä, eli kastroituja eläimiä. Suomessa meillä on sonneja, eli eläimiä, joita ei ole kastroitu, muistuttaa lihateknologian emeritusprofessori Eero Puolanne Helsingin yliopistosta.

– Laskemme markkinoille vuosittain 1,6 miljoonaa tonnia naudanlihaa, John Masswohl laskee.

Tuotannosta noin puolet kulutetaan Kanadan kotimarkkinoilla, 40 prosenttia Yhdysvalloissa ja noin 10 prosenttia menee vientiin. Tästä kymmenyksen osuudesta kanadalaiset toivovat nyt saavansa lähetettyä entistä suuremman osan eurooppalaisten kuluttajien lautasille.

Hormonit pois

Euroopan unioniin ei saa tuoda eläimiä, joiden kasvatukseen on käytetty hormoneja tai tiettyjä antibiootteja kuten ractopamiinia. Tuotantoeläinten hoitaminen hyväksytyillä antibiooteilla on kuitenkin varoaikojen puitteissa sallittua. Kanadassa lihankasvatuksessa käytetään sellaisia kasvunedistäjiä, joita eurooppalaisissa standardeissa ei hyväksytä. Uudessa sopimustilanteessa ovat eurooppalaiset määräykset ymmärretty uuden vapaakauppakumppanin taholla oikein hyvin.

– Totta kai meillä on ollut käytössämme moderneja menetelmiä, kuten hormonit ja antibiootit, joiden avulla olemme saaneet eläimet kasvamaan tehokkaammin, ja olemme saaneet karjanhoidon resurssit paremmin käyttöön, John Masswohl sanoo.

– Ymmärrämme, ettei näitä teknologioita pidä käyttää, kun on kyse lihan viennistä Eurooppaan. Voimme kasvattaa karjaa myös ilman kasvunedistäjiä. Se lisää kyllä kustannuksia, mutta uskomme, että tullivapauden olosuhteissa Euroopan markkinat ovat sen arvoiset, että karjan kasvattamiseen kannattaa tehdä tällainen tuotannollinen investointi, tähdentää Masswohl.

Kuinka paljon kalliimmaksi tulee tuottaa lihaa Euroopan markkinoille?

– Arvioimme, että se tulee noin 20 prosenttia kalliimmaksi. Puolet lisäyksestä aiheutuu ihan fyysisistä kustannuksista, kuten eläinten lisääntyneestä ruokinnan tarpeesta ja kasvatuksen pidemmästä kestosta, Masswohl miettii.

Kustannusero kuulostaa uskottavalta myös suomalaisen asiantuntijan korvissa.

– Hormoneja saanut eläin käyttää rehunsa tehokkaammin. Meillä kaikilla kudokset uudistuvat joka hetki. Kasvunedistäjiä saanut nauta siis jättää tuhoamatta omaa kudostaan ja kaikki eläimen syömä rehu menee sen kasvamiseen, Eero Puolanne selittää.

– Hormonien käytössä on kyllä yksi pirullinen piirre. Se on ympäristötehokasta, Puolanne lisää.

Käyttämällä kasvuhormoneja, eläin käyttää rehuja tehokkaammin. Eli näin karjankasvatuksen ympäristöä rasittavat vaikutukset jäävät vähäisemmäksi.

Ympäristövaikutukset jakautuvat kolmeen osaan: kolmannes aiheutuu märehtijän röyhtäilyn tuottamasta metaanista, toinen kolmannes tulee lannan ja sen kautta leviävän typpioksidin kautta ja viimeinen kolmasosa tulee maankäytön vaikutuksen kautta. Karjan tehotuotantoon käytetään Kanadassa valtavan suuria maa-alueita.

– Eli jos halutaan suosia ympäristöä, niin silloin pitää tehdä lihan kasvatuksesta tehotuotantoa, päivittelee Puolanne.

Kanadassa on kylmä – talvella on hyvin pitkiä aikoja 20 pakkasastetta ja saattaapa mittari painua vieläkin alemmaksi.

– Kylmissä oloissa karja käyttää hyvin paljon energiaa. Iso osa niiden rehusta menee yksinomaan talvesta selviytymiseen. Normaalisti meidän tuotantomme perustuu siihen, että karja elää yhden talven yli ja saavuttaa sitten myyntipainonsa. Nyt näyttää siltä, että Euroopan markkinoille kasvatettavan karjan täytyy myyntipainon saavuttamiseksi elää läpi kaksi talvea. Tämä tarkoittaa siis sitä, että eläimiä pitää syöttää merkittävästi pidemmän aikaa ja rehun käyttö on tehottomampaa. Lisäksi EU:n markkinoille pääsyyn vaaditaan lihankasvattajalta enemmän dokumentaatiota ja selvityksiä siitä, että liha on tuotettu EU:n standardien mukaan. Tämä myös osaltaan lisää kuluja.

Kiintiöt täyteen ja nopeasti

Kanadassa on valmistauduttu EU:n tullien poistumiseen huolella. Karjankasvattajien etujärjestön laskelmat tulevien vuosien vientitoiminnasta ovat hyvin täsmällisiä. EU:n kiintiössä on tilaa 35 000 tonnille naudanpaistia ja 50 000 tonnille pakastettua naudanlihaa. Mukaan lasketaan lisäksi niin sanotut Hilton-kiintiöt, joilla tarkoitetaan EU-komission säätämiä korkealaatuista tuoretta, jäähdytettyä tai jäädytettyä naudanlihaa ja puhvelinlihaa koskevia tuontikiintiöitä.

Kanadalla ja USA:lla on yhteinen pääsy 11 500 tonnin Hilton-kiintiöön, mutta siitä niiden on tähän asti täytynyt maksaa 20 prosenttia tullia. Mikäli Ceta tulee voimaan, Hilton-kiintiön tulli putoaa Kanadan osalta nollaan, mutta pysyy Yhdysvaltojen osalta entisellään eli 20 prosentissa.

– Voimme tiivistäen sanoa, että Ceta-sopimus luo 65 000 tonnia uutta tullivapaata vientimarkkinaa kanadalaiselle naudanlihalle Euroopassa, John Masswohl tiivistää.

Naudanlihan kokonaiskulutus EU:ssa on noin 7 – 8 miljoonaa tonnia vuodessa.

Entä kuinka laajalla rintamalla kanadalaiset karjankasvattajat ja lihateollisuus lähtevät mukaan tuottamaan EU:n markkinoille hyväksyttävissä olevaa lihaa?

– Me arvioimme, että jokaisesta eläimestä 100-150 kiloa on järkevää lähettää vientiin Eurooppaan. Ja loppu siitä eläimestä menee jonnekin muualle, kuten Kiinaan, Kanadan kotimarkkinoille tai Etelä-Amerikkaan. Jos me siis aiomme myydä 65 000 tonnia lihaa ja jokaisesta eläimestä tulee 100 – 150 kiloa, niin silloin puhutaan noin 500 000 eläimestä. Tämä tarvitaan siis vuodessa EU:n vientiin.

John Masswohl muotoilee yhden kanadalaisen lihateollisuuden keskeisen strategisen johtoajatuksen.

– Tämä on se tapa, millä tehdään rahaa lihamarkkinoilla: myydään jokainen ruhon osa ja lihan pala sellaiselle asiakkaalle, joka maksaa siitä kaikkein korkeimman hinnan.

CCA:n laskelmien mukaan Kanadassa on jo nyt hyvinkin paljon lihantuottajia, jotka kasvattavat karjaa ilman hormoneja tai muita keinotekoisia kasvunedistäjiä. Nämä eläimet voivat siis lisätä Euroopan vientiin tarjottavan lihan määrää hyvinkin nopeasti.

Hormonien saanti liittyy lihakarjan kasvatuksen loppuvaiheeseen. Ensimmäisten periodien aikana noin 70 % kanadalaisesta karjasta kasvaa ilman hormoneja tai muita keinotekoisia kasvunedistäjiä.

– Näille kasvattajille pitää vaan selvittää, mitkä ovat heidän etunsa, kun he investoivat ja lähtevät mukaan EU:n vientiin, John Masswohl analysoi.

CCA:n mukaan Kanadassa ei ole tarjolla täyttä 65 000 tonnin kiintiötä heti ensimmäisenä Ceta-vuotena. Määrä saadaan täyteen viidessä vuodessa.

– Mikä nyt tuleekin olemaan kiintiön määrä ensimmäisenä vuotena, niin meillä on kyllä riittävästi karjaa sitä varten. Ja kun kiintiöiden määrä kasvaa vuosittain, niin EU-standardien mukaan kasvatetun lihan määrä kasvaa vastaavilla mitoilla.

Jyrääkö ne meitin?

Eurooppalaisessa ja suomalaisessa lihakeskustelussa on jo taajaan väläytelty kauhukuvia sitä, että Yhdysvaltain kanssa neuvottelujen alla oleva vapaakauppasopimus TTIP, samalla tavalla kuin Kanadan kanssa sovittu tullien poistaminen merkitsevät massiivista halvan elintarviketuonnin lisääntymistä EU:ssa.

Tässä mielessä ei TTIP:stä ainakaan ole vaaraa pitkään aikaan. Neuvottelut ovat tukevasti jäissä.

Myös liha-alan pelot Cetan suhteen ovat osoittautumassa pitkälti aiheettomiksi – hintojen polkeminen Euroopassa vastaa ihan yhtä vähän kanadalaisen kuin eurooppalaisen liha-alan etuja.

– Meidän kannaltamme ei ole mitään järkeä siinä, että Euroopan hinnat putoaisivat. Koska siitä aiheutuisi luonnollisesi se, ettemme saisi vastinetta investoinneillemme, John Masswohl toteaa.

– Kanadalaiset lihanviejät haluavat varmistaa, että teillä Euroopassa säilyy korkean hintaluokan markkinat. Jotta se palkitsee meidän ponnistelumme jatkaa sitä tuotantoamme, mikä on jo erikseen suunniteltu EU:n vientiä varten.

Tätä kautta tulee ymmärrettäväksi, mitä kanadalainen lihateollisuus haluaa Euroopalta.

Kanadalaisin silmin Eurooppa on ihanteellinen markkina, koska se on kenties maailman korkeimpien hintojen aluetta.

– Meidän päätuotteemme on korkealaatuinen, viljalla ruokittu naudanliha. Meidän todellinen tarpeemme on löytää sille korkeiden hintojen markkinat. Emme voi myydä kaikkia ruhonosia Brasiliaan, Argentiinaan tai Uruguayihin, vaikka naudanlihankulutus on siellä suurta. Siellä tulotaso on matala ja täten myös naudanlihan hinta on matala, Masswohl selvittää.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan uusille suomalaisille liha-alan laitoksille myönnettiin vientilupia Kanadaan noin vuosi sitten. Vientiin hyväksyttyjen joukossa on naudan- ja siipikarjanlihaa tuottavia laitoksia. Aiemmin Kanadan vientiin on hyväksytty Suomesta ainoastaan sian- ja poronlihanlaitoksia.

Suomesta vietiin Kanadaan lihaa noin puolen miljoonan euron arvosta vuonna 2014. Kanadan elintarvikevalvonnasta vastaava viranomainen hyväksyi vientiin yhdeksän uutta suomalaista liha-alan laitosta. Atrian lihanviennistä vastaava johtaja Esa Mäki sanoo, että naudanlihan vienti EU:n ulkopuolelle Suomesta on pienimuotoista. Sen sijaan naudan elimiä ja muita syötäviä sivutuotteita viedään enemmän ja lähinnä Aasian suuntaan.

– Me satsaamme EU:n sisällä tapahtuvaan vientikauppaan, emme niinkään EU:n ulkopuolelle. En näe tässä tilanteessa, että Kanada nousisi naudanlihan osalta merkittävään asemaan vientikohteena, Esa Mäki tiivistää.

John Masswohlin strategisia linjauksia Mäki kommentoi varovaisen positiiviseen sävyyn.

-Tuonnin suhteen en odota tapahtuvan mitään dramaattista. Parhaimmillaan Kanadan hyvin brändätty arvo-osien tuonti lisää naudanlihan kulutusta EU:n alueella, Esa Mäki arvioi.

Sianlihan markkinat täynnä

Hintapelkoihin ei todellakaan ole aihetta, myöntää myös Luonnonvarakeskuksen kansainväliseen elintarvikekauppaan erikoistunut professori Jyrki Niemi. Hän antaa tunnustusta kanadalaisten strategiselle ajattelulle.

– Tämä voi olla järkevä strategia kanadalaisten näkökulmasta. Että nimenomaan ei lähdetä dumppaamaan hintoja vaan tuodaan Eurooppaan niitä parhaimpia paloja, joista sitten otetaan myös kunnon hinta. Markkinasegmentti valitaan siten, että omalle tuotannolle saadaan kunnolla lisäarvoa. Tämä strategia myös lieventää tullien poistosta muuten ehkä aiheutuvia hintavaikutuksia, Niemi sanoo.

Sianlihan kiintiö kasvaa merkittävästi. Nykyisen WTO sopimuksen puitteissa se on alle 5000 tonnia ja nyt se nousee 75 000 tonnilla.

Eli täten Kanada voi Cetan puitteissa tuoda tullitta EU:n alueelle 80 000 tonnia sianlihaa vuodessa.

– Tämä on noin 0,4 % EU:n koko sianlihan kulutuksesta, muistuttaa professori Niemi.

Nyt tilanne on siis sellainen, että Euroopan markkinoilla on paremmin tilaa naudanlihalle ja erityisesti arvokkaimmille ruhonosille – EU:n oma naudanlihan tuotanto ei oikein tahdo enää riittää vastaamaan kulutusta. Ei edes kokonaistasolla, saati arvo-osissa.

Näillä näkymin Kanada pääsee hyödyntämään naudanlihakiintiönsä täysimääräisesti. Sianlihakiintiön kanssa tilanne on toisenlainen. Sen täyttyminen riippuu paljolti myös EU:n oman sianlihan tuotannon, eurooppalaisten varastojen ja hintojen kehityksestä.

– Suomen kilpailija tässä kuviossa ei ole Kanadan sikateollisuus vaan muun Euroopan sianlihan tuotanto, sanoo professori Eero Puolanne.

Puolanne muistuttaa EU:n avoimen sisämarkkinakilpailun painaneen sianlihan hinnat niin alas, että kilpailutilanne on suomalaisten kannalta liki toivoton.

– Suomen hintataso ei ole paljoa korkeampi kuin muissakaan maissa eikä Ceta-sopimus vaikuta kustannustasoon. Suomen kustannustaso on sisäänrakennetulla tavalla kilpailijoita korkeampi, summaa Puolanne.

– Kanadan kauppasopimus vaikuttaa tuskin millään tavalla sianlihan Suomen tuontiin. Kanada ei myöskään tuota sianlihaa erityisesti vientiin, vaan vientiin tuotetaan nimenomaan naudanlihaa, maatalousekonomian professori John Sumelius puolestaan analysoi.

Hän tähdentää, että naudanlihaa on myös helpompi viedä ja tuoda, sillä se kestää paremmin kuljetusta. Sianlihan laatu kärsii enemmän pakastamisesta. Tämän vuoksi naudanliha sopii paremmin maailmankauppaan.

Tutkimus kukoistaa

Kilpailijoille on yleensä vaikea jakaa tunnustusta. Mutta onko Kanada joissain liha-asioissa selvästi parempi tai osaavatko kanadalaiset tehdä jotakin paremmin kuin EU-maissa on tapana?

– Kyllä, vastaa emeritusprofessori Puolanne empimättä.

– Ne ovat selkeästi parempia lihaa koskevassa tutkimuksessa. Kanadassa liha-alan tutkimusta resursoidaan ihan toisella tavalla kuin Suomessa, kehuu Puolanne.

Puolanne muistuttaa, ettei Suomessa enää ole lihateollisuuden tutkimuskeskusta.

– Minäkin olen jo eläkeläinen, vaikka jatkakin töitä erillisellä sopimuksella. Täällä meillä on enää yksi liha-alan tutkija, joka hänkin joutuu samaan aikaan kantamaan varsin raskasta opetustaakkaa.

Kanadassa on tilanne aivan toisin, kuvaa Puolanne. Siellä on kymmeniä tutkijoita ja useissa yliopistoissa on lihaan erikoistuneita tutkimusyksikköjä. Ja sitten on vielä erikseen maatalousministeriön alainen kansallinen tutkimusyksikkö.

Kanadassa pyritään Puolanteen mukaan ratkaisemaan ihan kaikenlaisia liha-alan kysymyksiä. Eli ei pelkästään sitä, miten saataisiin yhdestä rehujyvästä mahdollisimman paljon lihaa. Kanadalaiset tutkivat eläinkuljetuksia, lihan laatua sekä mm. lihateollisuuden prosessitekniikkaa. Maassa on erikseen siipikarjatutkimus, rehujen tutkimus ja vaikkapa ehec-asiat.

Entä mitä etuja laaja panostus lihan tutkimukseen tarjoaa tuotannolle?

– Tutkimus ja teollisuus ovat hyvin integroituja keskenään. Tutkimus on luonteeltaan projekteihin keskittynyttä ja sille kerätään isoja konsortioita, joilla on runsaasti varoja käytettävissään, tietää Puolanne.

Mukana ovat turvallisuuskysymykset ja uusien laitteistojen, linjastojen ja teknologioiden sekä muun muassa analyysimenetelmien kehittäminen. Kanadalaiset lihayritykset ovat jatkuvasti mukana isoissa tutkimusprojekteissa. Näin rajapintaa uuden tiedon ja sen taloudellisten ja tuotannollisten sovellutusten välillä ei ole olemassakaan. Uusin tutkimustieto siirtyy heti yrityksen omaisuudeksi.

Juustot vaihtuvat naudanlihaan

Kanada hyötyy maatalouskaupan alueella Ceta-sopimuksen voimaan astumisesta kaikkien selkeimmin lisäämällä naudanlihan vientiä Eurooppaan. Siipikarjanliha, kananmunat sekä munatuotteet jäivät Cetassa ilman tullien alennuksia. Ne katsottiin molemmin puolin herkiksi tuotteiksi ja niiden kohdalla astuvat voimaan tariffikiintiöt.

EU sai nostettua juustojen ja muiden maitotuotteiden viennin kiintiötä Kanadan suuntaan merkittävästi siitä tasosta, minkä mukaan se WTO sopimuksen puitteissa aikaisemmin pystyi viemään. EU-komission mukaan kyseessä on noin 150 miljoonan euron arvoinen lisäys juustojen viennille. Vastavuoroisesti EU avaa omia naudan- ja sianlihan markkinoitaan kanadalaisille.

Tässäpä se keskeisin vaihtokauppa maatalous- ja elintarviketuotteissa.

EU on naudanlihan nettotuontialuetta, eli Kanada pääsee etulyöntiasemaan ja saa kilpailuetua muihin tuojiin nähden.

– Kanada voi ohittaa esimerkiksi Argentiinan tai Brasilian lihanviejänä Euroopan suuntaan, arvioi professori Niemi.

Hygieniat kuntoon

Kanada on useimmille suomalaisille ja muillekin EU-kansalaisille verrattain tuntematon maatalousmaa. Se muistuttaa ilmastoltaan jossain määrin Suomea, mutta maatalouden pinta-alat ovat aivan omaa luokkaansa. Kanadan talvet ovat kylmiä, mutta kasvukausi maan rehuntuotantoaluilla on pidempi kuin Suomen parhaillakaan kasvupaikoilla.

– Kanadalainen elintarviketuotanto on massiivista ja teollista toimintaa, professori Eero Puolanne sanoo.

Eläintautien ja hygienian suhteen Kanadaan voidaan pitää luotettavana tuottajamaana. Siellä tehtiin kotiläksyt uusiksi vajaat kymmenkunta vuotta sitten. Kanadassa oli kesällä 2008 ikävä listeria-tapaus lihateollisuudessa. Maple Leaf Food -yhtiön tuotteiden kautta levisi listerian saastuttamaa lihaa, mikä johti yli 20 ihmisen kuolemaan sekä satojen sairastumiseen. Kanadan elintarviketarkastus otti kerralla opikseen.

– Ne pistivät hygienian sellaiseen kuntoon, että vastaavaa saa kyllä hakea muualta. Kanadassa todettiin, että lihayritykset eivät vaan kestä toista vastaavaa skandaalia, Puolanne muistelee.

Kanada on siis luvannut avata rajansa EU:n naudanlihalle ja on suorittanut jo joitain auditointeja EU-maissa.

– Prosessi etenee kuitenkin kiusallisen hitaasti, eläinlääkintäneuvos Hentriikka Kontio Maa- ja metsätalousministeriöstä tietää.

Myös suomalaisilla toimijoilla on Kontion mukaan kiinnostusta naudanlihan vientiin Kanadaan, vaikkei Suomessa paljon naudanlihaa olekaan vietäväksi.

– Hevosenlihan tuonti Kanadasta EU:n alueelle on herättänyt huolta hevosten lääkityshistorian ja lihan mahdollisten jäämien vuoksi, sanoo Kontio.

Hevosenlihan nk. kolmasmaatuonnissa edellytetään, että kyseisessä kolmannessa maassa on EU:n hyväksymä jäämävalvontaohjelma, jonka puitteissa muun muassa teurastuksen yhteydessä otettavin näyttein varmistetaan, ettei liha sisällä kiellettyjä aineita kuten hormoneja tai eläinlääkkeitä. Jokaista ruhoa ei testata vaan näytteenotto perustuu satunnaisotantaan. Näin ollen on mahdollista, että vientiin päätyy lihaa, jossa näitä jäämiä sitten onkin, kun eläinten aiemmasta lääkityksestä ei ole saatavilla tietoja.

-Kanadaan tuodaan paljon entisiä kilpahevosia USA:sta, joten riski on todellinen, varoittaa eläinlääkintöneuvos Kontio.

Maa- ja metsätalousministeriössä halutaan korostaa, että Suomessa voidaan tuottaa lihaa turvallisesti ilman, että ruhoja pitää dekontaminoida, eli puhdistaa taudin aiheuttajista. Kanada sai Ceta-sopimukseen tahtonsa läpi kierrätetyn kuuman veden ja maitohapon käytön sallimisesta ruhojen dekontaminaatiossa.

Suomen MMM:ssä vihjataan, että toimenpiteelle lienee siis tarvetta.

– Itse asiassa Kanadasta tuli tuo höyryn käyttö – Yhdysvallat halusi meidän sallivan maitohappokäsittelyn, sanoo elintarviketurvallisuusyksikön johtaja Sebastian Hielm Maa- ja metsätalousministeriöstä.

Suomen MMM:ssä pidetään molempia käsittelyjä tarpeettomia EU:ssa ja varsinkin Suomessa, sillä taudinaiheuttajia, kuten ehec ja salmonella, on niin vähän suomalaisissa naudoissa, että ruhojen dekontaminaatio ei ole kustannustehokasta.

– Jos huolehditaan eläintenpidossa terveydestä ja hygieniasta, niin silloin ei synny sellaista taudinaiheuttajaongelmaa jota olisi tarpeen ketjun myöhemmässä vaiheessa poistaa. Tämä on ollut EU:n ja erityisesti pohjoismaiden lähestymistapa pitkään, sanoo Hielm.

Useissa maissa tilanne on vuosien varrella mennyt niin huonoksi, että tiloja ja eläimiä ei saada puhtaiksi taudinaiheuttajista, jolloin ainoa tehokas interventio on ruhojen dekontaminaatio, sekä kuluttajien valistaminen siitä, että liha on paistettava kauttaaltaan kypsäksi.

© Copyright - Lihalehti