Pääkirjoitus 4
Hyvinvointieläinlääkäri Aila Rauatmaa 6
Ruokaa ja rakkautta 10 Nuorten ruokainnostusta juhlittiin vauhdikkaasti, kun finfood – Suomen Ruokatieto ry:n järjestämän Ruokaa & Rakkautta –koulukampanjan palkinnot jaettiin Elma2008 –messuilla Helsingissä. Peruskoulujen 7-9-luokkailaisille kohdistettuun kampanjaan osallistui 39 koulua. Parhaan jauhelihapihviaterian palkinnosta kilpasi peräti 67 kilpailuehdotusta.
Jouluterveiset 14
Lihamylly uutiset ja kuukauden resepti 18
Kauttuan Klubi valmiina jouluun 24 Kauttuan Klubilla on vanhanajan joulun tunnelmaa. Joululounaspöydässä on kylmiä ruokalajeja on pitkälti toistakymmentä vaihtoehtoa ja lämpimiä ruokia 5-6 erilaista. Kaikki joululounaan ruuat on tehty alusta asti käsityönä, niin hyytelöt, vanukkaat kuin pateetkin. Raaka-aineet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä eli lähiruoka on suuressa arvossa..
PAK 2008-ympäristökonferenssi 26 Suomen Pakkausyhdistyksen järjestämän PAK 2008-ympäristökonferenssin teemana oli tänä vuonna ”Ympäristö, vastuullisuus, kilpailukyky”. Konferenssissa keskityttiin kansainvälisten markkinoiden sekä lainsäädännön pakkausalalle asettamiin eettisiin vaatimuksiin. Aiheita alustivat asiantuntijat Suomesta ja maailmalta.
ETM-tutkinnot uudistuvat 28
Ruotsin liha-ala koolla Göteborgissa 30
Lainsäädäntökatsaus 35
IPA / Emballage –messut Pariisissa 36 Lokakuun kuudettatoista päivää vietettiin Göteborgin messukeskuksessa lihajalosteiden merkeissä. Ruotsi poikkeaa esimerkiksi Suomesta siten, että ruotsalaiset lihajalosteyritykset ovat suhteellisen pieniä tai keskisuuria, kun taas Suomessa ne ovat pääasiallisesti suuria. Vaikka naudanlihan tuotto ja kulutus on vähentynyt, kulutetaan Ruotsissa kolmanneksi eniten naudanlihaa EU:ssa.
Mitä kuuluu, Bamach Oy? 40
Liha-alan palveluhakemisto 42
Minun työni: Rauno Pitkänen 52
Omavalvonta kuntoon: Siipikarja 54
Kolumni 56 | |  |
|