Pääkirjoitus 4
Anna Vainikainen keventää hiilikuormaa 6
Liha-alan Ilmastogallup 10 Lihalehti kysyi kolmelta liha-alan yritykseltä, miten he kantavat vastuuta ympäristön hyvinvoinnista ja millaisia käytännön toimenpiteitä siihen liittyy. Snellmanin Kokkikartano, Lihajaloste Korpela ja Atria vastasivat.
Hävikit kuriin lihaketjussa 14
Lautanen tyhjäksi on paras ilmastoteko 17
Lihamylly uutiset 18
Saarioisten Jyväskylän laitos laajeni ja uudistui 22 Saarioisten Lihanjalostus Oy:n teurastamon laajennus- ja saneeraushanke Jyväskylässä on saatu päätökseen. Laitos käsittelee noin 18 miljoonaa kiloa sian- ja naudanlihaa vuodessa. Uudistuksilla tavoitellaan toiminnan tuottavuuden ja laadun lisäämistä. Esimerkiksi ergonomia ja puhdistettavuus nousivat kokonaan uudelle tasolle.
Lihalehti tutkitutti: Unelmien possu 26
Elintarviketeollisuus esittäytyi nuorille 29
Broilerin 50 vuotta Suomessa 32 Suomalainen broileri esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäisen kerran Kangasalan maatalousnäyttelyssä vuonna 1959, jolloin ”Ameriikan herkuksi” nimetty uusi ruokalaji ihmetytti yli 3000 tuhatta kansalaista. Lehdistö oli runsaasti paikalla kun broileria markkinointiin suuren maailman tyyliin.
Elintarvikeketju selvitti ympäristökuormituksensa 35
Vammainen on kiva työkaveri 36
Hiilineutraalimpi Saksa 38 Hiilineutraalit tuotteet ja palvelut ovat Saksassa hiljalleen lisääntymässä. Myös hiilijalanjäljen merkitsemisestä yksittäisiin tuotteisiin käydään kiivasta keskustelua. Kuluttajaa ja kauppaa uudet tuotteet ja mahdollisuudet houkuttavat, mutta teollisuus empii vielä.
Mitä kuuluu, North Trade? 42
Liha-alan palveluhakemisto 44
Kolumni 54
Materiaalina Liha: Kuluttajapakattu liha 55
| | 
|
|