Pääkirjoitus 4
Syödään Suomi nousuun! 6 Kuluttajien sekä joukkoruokailusta ja ravintoloiden hankinnoista päättävien valinnat vaikuttavat merkittävästi pellolta pöytään ulottuvaan suomalaiseen elintarvikeketjuun. Syömällä suomalaisia elintarvikkeita tuetaan työllisyyttä ja varmistetaan suomalaisten laadukkaiden elintarvikkeiden saatavuus myös jatkossa.
Henrik Snellman johtaa kuuntelemalla 8
Possupedia jakaa lihatietoa 12
Lihalehti tutkitutti: Possu on mehevä herkku 15
Mutulla vai tutkitulla kuluttajatiedolla? 18 RISC Monitorin kuluttajatietopankki. RISC Monitor on 40 vuotta vanha kansainvälinen noin 50 maassa toteutettava sosiokulttuurista muutosta mittaava tutkimus. RISC Monitor kerää tietoa vuosittain parhaimmillaan 8 000 hengen internet vastaajapaneelin vauhdilla. Kuluttajatietopankkiin kertyy tietoa muun muassa ihmisten kuluttamisesta, vapaa-ajasta, ruokatottumuksista ja mediakäytöstä.
Saarioinen Viron tehdas käyttöön 21
Lihamylly uutiset ja kuukauden resepti 22
Liha-ala ilmastotalkoissa 26
Fasaaninkasvatus vaatii moniosaamista 30 Janakkalan Viralan kartano kasvattaa fasaaneja ja talvikuukausina isännöi myös fasaaninmetsästysseurueita. Kun eläimet pääsevät liikkumaan omassa ympäristössään ja saavat kunnollista ravintoa, myös niiden rintalihakset kehittyvät. Tämä on tärkeää metsästyksen kannalta, koska näin kehittynyt lintu kykenee paremmin lentämään. Toinen etu on se, että tällaisesta linnusta saa paremmat rintafileet.
Pretax 33
Ulkomaan: Anuga 36
Mitä kuuluu, Farmos 40
Liha-alan palveluhakemisto 44
Kolumni 54
Materiaalina Liha: Lihan leikkaus 55
| | 
|
|