Pääkirjoitus 4
Uudistettu trendipalsta 6
Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitosta 8
Liisa Voutilasta lihateknologian tohtori 12
Lihamylly uutiset ja kuukauden resepti 16
Savupojat leikkasi leikkaamoa 20
Työturvallisuuden haasteet ja onnistumiset 24 Teurastus ja lihanjalostus kuuluvat elintarviketeollisuuden tapaturma-altteimpiin toimialoihin. Kun tapaturmataajuus teollisuudessa keskimäärin on noin 43 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden, elintarviketeollisuudessa tapaturmia sattuu 52 kappaletta miljoonaa työtuntia kohden. Aivan viimeaikainen kehitys on ollut hieman parempi kuin teollisuudessa yleensä.
Selvityshenkilö Rahkio: Lihantarkastusta yhtenäistettävä ja maksuja suhteutettava 27
Pihvimestari palvelee Porissa 28 Pihvimestari on Porin Kauppahallissa nyt kahdeksatta vuotta. Alussa ei ollut helppoa. Hiljaisimpana myyntipäivänä kävi vain 9 asiakasta päivän mittaan. Nyt Pihvimestarissa käy keskimäärin sata asiakasta päivässä ja parhaina päivinä joulun alla noin 500 asiakasta. Vilkasta on myös Pääsiäisen lammassesonkina ja kesällä Porin Jazzien aikaan.
Lammas tuotteiksi yhteistyöllä 31 Yhteistyö on pientuottajalle a&o. Lammastilan teurastukset tapahtuvat teurastamo Hannu Vainiolla. Jatkojalostuksessa on mukana kaksi yrittäjää lähiseudulta. Liha paloitellaan ja tyhjiöpakataan sekä osin savustetaan Tammisaaren savustamossa. Osa makkaroista valmistetaan Tammisaaren savustamossa ja osa Perniön lihassa. Lihoista noin puolet myydään ravintoloihin.
Vuoden Eläinlääkäri Outi Lepistö 34
Ateriapalvelu toimii ketterästi 36 Pirkanmaalaisessa Pälkäneen kunnassa ruoan kotiinkuljetus järjestyy päivässä, kun isoissa kaupungeissa järjestelyyn kuluu enimmillään pari viikkoa. Luopioisten ja Pälkäneen kunnat yhdistyivät pari vuotta sitten ja sen jälkeen ruokahuoltoa on järjestelty uusiksi siten, että kuljetusmatkat jäävät mahdollisimman lyhyiksi.
Tiedosta naudalle lisähintaa? 40
Kotimakkaran niksit 41
Liha-alan palveluhakemisto 44
Kolumni 54
Materiaalina Liha: Nauta 55
| | 
|
|