Lihalehti 3/2008


Pääkirjoitus
 

SOK:n Arto Hiltunen harkitsee omia tuotemerkkejä 6
S-ryhmällä ei ole omia privat label -tuotemerkkejä liha- ja valmisruoissa eikä ylipäätäänkään tuoretuotteissa. Tilanne voi kuitenkin muuttua jatkossa. Maailmalla moni toimija on laajentanut privat label -merkin myös tuoretuotteisiin. Pidämme tämän asian kohdalla antennit ulkona ja korvat herkkinä. Näin toteaa SOK:n pääjohtaja Arto Hiltunen.
 

Viljo Holopainen vetää elintarvikepoolia 10

Saarioinen laajentaa Jyväskylässä 13
Jyväskylässä toimiva Saarioisten Lihanjalostus Oy laajentaa ja saneeraa tuotantotilojaan. Noin 12 miljoonan euron investoinnin pääpaino on navettatilojen ja teurastuslinjojen uudistamisessa. Myös jäähdytys ja jätteidenkäsittely uusitaan.
 

Finfood on vahva vaikuttaja 16

Lihamylly uutiset ja kuukauden resepti 18

Solotop panostaa elintarviketeollisuuteen 22

Finnwild suosii kotimaista siivekästä  25
Kalkkunaa, ankkaa, hanhea, fasaania ja sorsaa – toiveiden mukaan käsiteltynä; tällä toimintamallilla pyörii maan suurin lintutalo. Finnwild kasvattaa, teurastaa ja pakkaa ankkansa, kalkkunansa ja hanhensa omalla tarhalla; päälle 90 prosenttia toimituksista matkaa pääkaupunkiseudulle. 

European Meatpro löytää ammattilaiset 28
Kansainvälinen European Meatpro -koulutusverkosto piti ensimmäisen lihateknologian ammatillisen koulutuksen kehittämistä käsittelevän seminaarinsa Suomessa joulukuussa. Tavoitteena on luoda parissa vuodessa järjestelmä, jolla löydetään ammattitaitoisimmat liha-alan nuoret osaajat
 

Nimityksiä 31

Snellman paransi tulostaan 32

Leena Lehtolainen on luova myös keittiössä 34

Laidunbroiler kiinnostaa ranskalaiskuluttajia 38

Mitä kuuluu, Cortex Oy? 40

Liha-alan palveluhakemisto 42

Minun työni:  52

Omavalvonta kuntoon: Jauheliha 54

Kolumni 56