Lihalehti 2 / 2018, Ninnu Perälä

Vedensäästöä uudella pesukoneella

Tähän asti käsipesulla puhdistetut savustus- ja keittovaunut hohtavat konepuhtauttaan järvenpääläistehtaassa. Wursti hankki tanskalaisvalmisteisen Semi Staalin pesukoneen ja säästää nyt sekä vettä että pesuainetta.

Wurstille hankittiin vuoden alussa puoliautomaattinen pesukone savustusvaunujen pesua varten. Tanskalaisen Semi Staalin valmistamaa pesukonetta ei ole upotettu lattiaan ja se sopiikin jo rakennettuun tehtaaseen.

  • Vaunut on tähän asti pesty käsin painepesurilla, eikä veden käyttö ole ollut mitattavissa, tuotantopäällikkö Harri Lähde

Lähteen mukaan veden kulutus on joka tapauksessa ollut aiemmin suurta, ja uusi pesukone tuo yritykselle selkeää energian säästöä.

  • Vettä kuluu vähemmän ja pesuainekin annostellaan automatiikalla. Kone pesee ja huuhtelee vaunut neljässä minuutissa. Pesuvesi kierrätetään ja ylimääräinen vesi johdetaan suodatettuna viemäristöön, Lähde tietää.

Uudesta pesukoneesta tulee ulos kiiltäviä ja puhtaita vaunuja, vaikka pesuaika on lyhentynyt huomattavasti. Myös puhtausnäytteiden tulokset ovat olleet hyviä.

Pesukoneilla työskentelee nyt pesijä, jonka toimenkuvaan kuuluu myös vastuu mollanpesukoneesta.

  • Pesu on hallittua ja säännöllistä, Lähde sanoo.
  • Kaikki on järjestelmällisempää ja siistimpää, kehityspäällikkö Tero Kohtamäki lisää, ja kehuu myös koneen suunnittelua – yksinkertaista ja toimivaa tekniikkaa.

Lähde kertoo selvittävänsä, voisiko koneen käyttöä laajentaa myös kinkkumuottien pesuun.

  • Niitä on hankala pestä, sillä massa tarttuu niihin paistossa kiinni. Tässä voisi olla ratkaisu myös siihen.

Höyryputkesta haara

Myös kehityspäällikkö Tero Kohtamäki, jonka vastuulle kuuluu tehtaan pesu- ja hygieniavalvonta, on tyytyväinen uuteen hankintaan.

  • Kone lämpiää höyryllä ja se on ympäristöystävällistä. Keittouunit ja lämmitys toimivat niin ikään höyryllä. Vedimme olemassa olevasta höyryputkesta haaran uudelle pesukoneelle ja tämä säästää merkittävästi sähköä. Ja sitä lämmintä vettä.

Laitteen investointihinta liikkui noin 100 000 eurossa ja tähän päälle laskettiin vielä rosterisen vaunurampin suunnittelu- ja asennuskustannukset sekä höyryputken sivuhaaran veto. Lähde ja Kohtamäki laskevat näkevänsä säästöä n. puolessa vuodessa.

Koneen toimittanut Finnvacumin tuotepäällikkö Kalle Forss kuuntelee kaksikon keskustelua hymyillen.

  • Totta kai tämä on meille hyvä referenssi. Olemme saaneet runsaasti kyselyitä Semi Staalin pesukoneista. Tanskalaiset tekevät hyviä koneita, jotka ovat saaneet kehuja erityisesti kompaktista koostaan. Koneellisen pesun etuja ovat työn tehostaminen, parempi hygienia ja energian säästö, Forss summaa.

Kolmella miljoonalla hygieniainvestointeja

Savustus- ja keittovaunujen pesukoneen lisäksi Wurstilla on satsattu systemaattisesti hygienian parantamiseen. Yrityksessä on viiden vuoden aikana uusittu tehtaan sisällä henkilökunnan kulkureitit ja eristetty eri hygienia-alueille omia ruoka- ja taukotiloja. Pukuhuoneet on muutettu läpikuljettaviksi ja uusia koneitakin on hankittu. Huollolla on kokonaan omat tilat ja lisäksi eri hygienia-alueilla on kokonaan eri huoltotyökalut sekä huoltomiehet.

  • Olemme investoineet hygieniaan n. kolme miljoonaa euroa. Tämä on kannattanut, sillä lopputuotteiden säilyvyysajat sekä yleinen hygieniataso on parantunut. Satsaukset ovat lähteneet laatujärjestelmän kehittämisestä – olemme kuitenkin halunneet tehdä enemmän kuin laatujärjestelmät ovat vaatineet, laatupäällikkö Nina Laine

Myös henkilökunnan työtavat ovat olleet tiukassa syynissä ja puhtauden ja hygienian valvontaa on tehostettu.

  • Henkilökunta on hyvin omaksunut uudet toimintatavat, Laine kehuu.

© Copyright - Lihalehti